Journalismia kellarista

”Täällä on kaikenlaista roinaa, jota ei ole voinut viedä kotiin”, esittelee Perttu Häkkinen hänen ja Panu Hietanevan työhuonetta.

Olemme Helsingin Eerikinkadulla vanhan kivitalon kellarissa. Työhuone on koristeltu muun muassa Lenin-veistoksella ja kahdella öljyvärimaalauksella, joissa kuolleen uusnatsijohtajan Pekka Siitoimen neljä lasta tuijottavat vakavina.

”Ostin ne Siitoimen pojan leskeltä. Muotokuvat ovat pysäyttäviä ja edustavat mielenkiintoista, turbulenttia ja traagistakin lukua suomalaisessa kulttuurihistoriassa”, Häkkinen kertoo.

Suuresti sisustus ei yllätä, sillä Häkkisen ja Hietanevan toimittama radio-ohjelma Perttu Häkkinen käsittelee suomalaisen yhteiskunnan marginaaleja. Ohjelmassa on haastateltu muun muassa profeetaksi itseään uskovaa Jouko Pihoa, nukeilla leikkiviä aikuisia ja nuorta perheenäitiä, jolla on seksisuhde koiransa kanssa.

”Jos ihmisellä on intohimoinen suhde johonkin asiaan, hän muuttuu meidän silmissä kiinnostavaksi”, Hietaneva sanoo.

Perttu Häkkinen alkoi Yle Puheella tammikuussa 2013. Alun perin sen piti olla tavanomainen yhteiskunnallinen keskusteluohjelma. Pian tekijät kuitenkin huomasivat, että heidän kannatti keskittyä erilaisiin vaihtoehtokulttuureihin, joihin molemmat olivat perehtyneet.

”Journalistin kannattaa toimia kuten pullonkerääjän: mennä sinne, missä muut eivät ole”, Hietaneva sanoo.

Kun Häkkinen oli nuori radiotoimittajaopiskelija, hänelle painotettiin, että ennen studioon menoa pitää lukea iltapäivälehdet, jotta tietää missä mennään.

”Olen eri mieltä”, hän sanoo.

”Suomalainen mediakenttä elää pitkälti umpiossa, jossa radiojuontajat siteeraavat iltapäivälehtiä, jotka puolestaan kertovat, mitä televisiossa tapahtuu. Sanomalehtiä toki kannattaa lukea, mutta tärkeintä on löytää oman intohimonsa kohde ja syventää tietämystään suhteessa siihen.”

Häkkinen ja Hietaneva kertovat lukevansa pari kirjaa viikossa. Lukemisen tuoma tietopääoma auttaa paitsi keksimään ohjelma-aiheita myös saamaan vieraita studioon. Usein haastateltavat kysyvät ensin toimittajilta, ovatko he tekemässä pilaa aiheesta. Asiantuntevan keskustelun käyminen kuitenkin yleensä vakuuttaa haastateltavat työparin vilpittömyydestä.

Ohjelman tekijät pyrkivät välttämään arvottavia ennakkoasenteita ja antamaan vieraidensa kertoa omin sanoin kokemuksistaan ja uskomuksistaan.

”Se ei tarkoita sitä, ettei kriittisiä kysymyksiä voisi esittää”, Häkkinen lisää.

Hänen vakiokysymyksiinsä kuuluu, mistä haastateltava tietää, etteivät hänen uskomuksensa ole vain mielikuvituksen tuotetta.

”Jotkut vastaavat, etteivät he sitä voikaan tietää.”

Toiset taas uskovat järkähtämättöminä omaan asiaansa, kuten ufokontaktihenkilönä itseään pitävä Kalevi Riikonen, jonka Häkkinen ja Hietaneva tapasivat toissa vuonna.

Mutta miten pitää keskustelu maan pinnalla, jos vieras leijuu useimpien näkökulmasta omissa sfääreissään?

”Aina voi kysyä konkreettista esimerkkiä: mitä haastateltava tarkoittaa?” Häkkinen sanoo.

”Tätä pitäisi kysyä enemmän myös esimerkiksi poliitikoilta.”