Asiantunteva viihdyttäjä

”Olin menossa Kaupinojan Saunalla avantoon, kun sieltä nousi mies, katsoi mua ja sanoi: ’Se oli tosi mielenkiintoinen se sun eksoplaneettajuttu.’ ”

Tapaus edustaa ”yleisöpalkintoja”, joita Aamulehden tiedetoimittaja Vesa Vanhalakka saa työstään. Kollegoilta tunnustusta tuli helmikuun alussa, kun Suomen tiedetoimittajain liitto nimesi hänet Vuoden tiedetoimittajaksi.

Koska nykytiede tuottaa valtavan tarkkaa tietoa asioista, joita ei pystytty ennen edes näkemään, tiedejournalismi on entistä tärkeämpää hoitaa hyvin, Vanhalakka sanoo.

”Otsikoissa näkee paljon ylisanoja, mutta liioitteluun ei olisi tarvetta. Asiantuntevat jutut, joista ihmiset saavat tietää, mitä tutkimus oikeasti tarkoittaa, keräävät hyvin klikkauksia.”

Jotta sellaisen jutun voi kirjoittaa, toimittajan pitää itse ymmärtää asia. Vanhalakan ymmärrys aiheistaan perustuu kokemukseen ja syvään kiinnostukseen, joka saa seuraamaan tiedettä myös vapaa-ajalla.

Kiinnostus tiedeaiheisiin hiipi Vanhalakkaan jo ulkomaantoimittaja-aikoina 1990-luvulla. Vuosituhannen alussa silloinen päätoimittaja Matti Apunen pyysi häntä kehittämään lehden tiedejournalismia. Vuoden kokeilu jatkuu nyt neljättätoista vuotta.

”Ehkä salaisuus on se, että olen esitellyt ihan uusinta tutkimusta ja aiheita, joista muu toimitus ei kirjoita. Käytin Aamulehdessä ensimmäisenä sanaa nanoteknologia. Nykyään uutta on esimerkiksi aivotutkimuksen ala optogenetiikka.”

Vaikka työtahti ja kulukuri ovat vuosi vuodelta kiristyneet, toisinaan Vanhalakka pääsee tiedon lähteille livenä. Tiedetapahtumissa hän hurmioituu tutkijoiden esityksistä, kyselee heiltä lisää ja spekuloi kuultua kollegojen kanssa.

Sanapari tärkeä aihe ei tarkoita Vanhalakalle journalismin ylevää teoriaa vaan sitä, mikä kiinnostaa lukijaa. Ehkä kiitokseksi tästä, yleisöpalaute on nykyään enemmän kehuvaa tai rakentavaa kuin kiukkuista. Kuluneisiin aiheisiin ahkera taustoittaja saattaa löytää uuden vinkkelin vaikka tutkijan sivulauseesta. Paljon huomiota hän kiinnittää myös tyyliin ja kieleen.

”Kun kirjoittaa kepeästi, ihmiset saa mukaan ja kirjoittaminen on mukavampaa. Kepeys ei pilaa asiaa mutta tuo sen lähemmäs lukijaa.”

Ihan uusista aiheista Vanhalakka saattaa tutkia arvostamiensa kollegojen tulkintoja, mutta mitään lainailua hän ei harrasta, sillä oma katse alkuperäislähteisiin on paras ase huuhaan torjuntaan. Ristiriitaisista kysymyksistä, kuten geenien muokkauksesta, hän kirjoittaa surutta, ”koska tutkimusta tehdään kirjoittamisesta riippumatta”.

”Mutta asioita pitää käsitellä muustakin kuin teknisestä näkökulmasta. Siksi minulla on tulevaan geenimuokkausjuttuun jo bioeetikon haastattelu sovittuna.”