Sananvapauden kissapaimen

Laman ja yt-neuvottelujen kavala maailma on täältä kaukana. Itä-Pasilan marraskuisen betonin keskelle, Helsingin messukeskukseen on noussut kahdeksi päiväksi Slush-kupla, joka on täynnä värivaloja, nuoria ihmisiä ja uskoa tulevaisuuteen. Ilmassa on herätyskokouksen tuntua.

Yksi start up -tapahtuman puhujista on Sue Gardner, Wikipediaa ylläpitävän Wikimedia Foundationin entinen johtaja. Gardner, 47, vaihtoi Kanadan kurjistuvan yleisradion ja journalismin seitsemän vuotta sitten kansalaisjärjestöön, joka oli innostava ja kasvava. Se katsoi eteenpäin. Sittemmin Gardnerista on tullut oman alansa isoja nimiä: ”internetin äiti Teresa”, ”maailman kirjastonhoitaja” – tai ”Wikipedian kissapaimen”, kuten hän itse on kuvannut johtajuuttaan kymmenien tuhansien vapaaehtoisten työhön nojaavassa projektissa.

Slush-vapaaehtoinen yhyttää Gardnerin käytävällä yhteiskuvaan.

”Näin käy kyllä vain tällaisissa tapahtumissa”, Gardner nauraa.

Kun Gardner vuonna 2007 palkattiin Wikimedian johtoon, se oli alle kymmenen työntekijän hikipaja. Nuhjuisen kansalaisjärjestön ansaintamalli piti uudistaa ja tiimiä kasvattaa. Vaihdos arvostetun ja perinteisen mediatalon verkkotoimituksen johdosta ei ollut kivuton, Gardner myöntää.

”Yhtäkkiä olin tehtävässä, jossa nimenomaan en saa puuttua sisältöihin. Käytännössä siirryin kustantajan rooliin. Tehtäväni oli luoda olosuhteet, joissa ihmiset voivat tehdä työnsä hyvin.”

Toimituksesta saaduista opeista oli hyötyä. Vapaaehtoisia oli Gardnerin mukaan johdettava samoin kuin tukevasti ammatillisesti järjestäytynyttä verkkotoimitusta, käskyjen sijaan suostutellen. Siitä termi ”kissojen paimentaminen”.

Gardner sai tuloksia nopeasti aikaan. Kun hän viime toukokuussa jätti Wikipedian, työntekijöitä oli parisataa ja budjetti kasvanut 60 miljoonaan dollariin.

Voisiko journalismin saada nousuun samoilla aineksilla?

Journalismin kriisi ei ole journalistien vika, Gardner sanoo. Heidän työnsä on yhtä hyvää tai huonoa kuin ennenkin – mikäli laadulla edes on merkitystä myyntiin.

”Tutkiva journalismi on pulassa, mutta klikkijournalismi menestyy”, Gardner vertaa.

Yhden, kerran päivässä kotiin toimitettavan uutispaketin malli sen sijaan ei enää toimi. Uusia bisnesmalleja on syntynyt, mutta niitä tarvitaan lisää.

Gardner pohtisikin, mitkä uutistoiminnan osat ovat niitä, joista ihmiset pitävät ja joita he haluavat, ja joista he siksi voisivat maksaa.

”Nuorena toimittajana tein elokuva-arvioita paikallisradiolle, koska kukaan muukaan ei niitä ehtinyt tehdä. Olin siinä aivan kammottava. Nykyisin ihmiset eivät maksa siitä, minkä he voivat saada tuhansista muistakin paikoista. On mietittävä, mitä tekee hyvin ja missä voi aidosti tuottaa lisäarvoa.”

Tähän ajatukseen perustui myös Wikipedian menestyksekäs mikrolahjoituskampanja.

”Emme olleet lahjoitusten keräämisessä mitenkään erityisen taidokkaita. Yritimme vedota yleisöön aluksi samoin kuin perinteiset kansalaisjärjestöt. Myöhemmin opimme, että suora viesti toimii paremmin: ’Pidät siitä. Käytät sitä. Sinun pitäisi maksaa siitä, jotta me voimme maksaa laskumme.’”

Toimittajista Gardner karsisi turhaa varovaisuutta.

”Journalistit tietävät paljon asioita, joita he eivät ikinä raportoi. Joskus syynä on se, että he haluavat pitää hyvät suhteet lähteisiin, ja joskus se, että he pelkäävät liikaa kunnianloukkaussyytöksiä. Joskus he ovat vain sen verran laiskoja, etteivät halua nähdä vaivaa faktojen vahvistamiseksi”, hän sanoo.

Gardner uskoo monien luottavan Wikipediaan, koska se on ”heidän puolellaan”.

”Ihmiset epäilevät kaupallisuuden ja toimittajien halun kuulua eliittiin vaikuttavan sisältöihin. Wikipedia taas näyttää ajavan pienten asiaa.”

Journalismi on ollut vain lyhyen aikaa ammatti, johon koulutus pätevöittää. Enemmin se on Gardnerin mielestä duunarin hommaa, joka sopii luonteeltaan uteliaalle, nokkelalle ja sellaiselle, jossa on vähän kansanvillitsijän vikaa. Sellaisia Wikipedian tekijät usein ovat.

”Toimittajan työ on olla saappaat jalassa kadulla, hankkia tietoja, joita tavalliset ihmiset eivät ehdi hankkia, koska heillä on omat työnsä. Hyvä toimittaja keskustelee yleisön kanssa ja antaa heidän tuoda juttuihin lisäarvoa. Yhteisöllisempi näkökulma sopii nykyaikaan paremmin kuin ylhäältä–alas-malli. Toimittajalla ei ole erioikeutta totuuteen.”

Gardner on ylpeä siitä, miten Wikipedian bisnesmalli on sovitettu yhteen sen periaatteiden kanssa. Se sietää sensuurin paineet monia suosittuja verkkosivuja paremmin. Suositun suuta on vaikea sulkea.

”Kun minulle etsittiin seuraajaa, huomasin, ettei sananvapaus ole monelle niin tärkeä arvo kuin minulle. Minulle on, koska olen tehnyt toimittajan työtä”, Gardner pohtii.

Hän mieltää itsensä toimittajaksi, vaikka työskentelee edelleen toisenlaisissa tehtävissä, muun muassa Wikimedian neuvonantajana.

”Nyt on raskas aika olla toimittaja, ainakin jos on tietyn ikäinen ja yt-neuvotteluja käyvässä talossa. Olen kuitenkin journalismin tulevaisuuden suhteen optimistinen, sillä ihmiset tarvitsevat jonkun, joka ajaa heidän asiaansa ja antaa heille äänen. Rakastin toimittajan työtä ja uskon edelleen ammatin arvoihin”, Gardner sanoo.