Media-ala

Etelä-Suomen Media lakkauttaa lehtiä ja vähentää paperilehtien ilmestymistä

Etelä-Suomen Media karsii paperilehtiensä ilmestymispäiviä ja lakkauttaa lehtiä kokonaan. Vähenemässä ovat muun muassa vuonna 1894 perustetun porvoolaisen sanomalehti Uusimaan ilmestymispäivät.

Yhtiö kertoi tiistaina 21. marraskuuta, että aiemmin kahdesti viikossa ilmestyneet Helsingin Uutiset, Vantaan Sanomat ja Länsiväylä ilmestyvät tammikuusta lähtien printtinä enää kerran viikossa. Huhtikuussa samoin käy Loviisan Sanomille. Kaikkiin levikkialueidensa talouksiin jaetut viikkolehdet Keski-Uusimaa Viikko ja Aamuposti Viikko loppuvat vuoden vaihteessa kokonaan. Turkulaisen jo vuonna 2020 alkanut ilmestymistauko jatkuu, mutta lehteä ei lakkauteta.

Yhtiö tiedotti tiistaina työntekijöilleen, että se aikoo vähentää myös Uusimaa-lehden printin ilmestymispäiviä.

Osa muutoksista on vielä auki. Etelä-Suomen Median paikallisjohtaja Karri Kannala kertoo, että lopullinen päätös ilmestymispäivien vähennyksistä tehdään myöhemmin.

”Perinteisten seitsenpäiväisten lehtien osalta on kuultu näitä uutisia viime aikoina ympäri Suomea. Siellä on Kalevaa, Karjalaista, Ilkka-Pohjalaista, Keskipohjanmaata. Ilmoituksia ilmestymispäivien vähentämisestä on tullut paljon. Se on se suunta, mihin ollaan menossa”, Kannala sanoo.

Myöskään yksipäiväinen Karkkilan Tienoo ei Kannalan mukaan jatku nykymuodossaan. Etelä-Suomen Media jatkaa kustannusliiketoimintaa Karkkilassa, mutta uudella mallilla, hän kertoo. Karkkilan Tienoon kohtalosta tiedotetaan tarkemmin ensi viikolla.


Muutosten seurauksena Etelä-Suomen Media kertoi enintään yhdeksän työntekijän menettävän työnsä. Journalisteja ilmoitettiin irtisanottavan alun perin enintään neljä: yksi Helsingin Uutisista ja kaksi tai kolme työntekijää Uusimaata, Sipoon Sanomia ja Loviisan Sanomia tekevästä itäisen Uudenmaan yhteistoimituksesta.

Kannalan mukaan yhdelle irtisanotuista on kuitenkin jo nyt löytynyt yhtiöstä uusi tehtävä, jonka hän on ottanut vastaan.

Esimerkiksi Aamupostin ja Keski-Uusimaan viikkolehtien lakkauttamiset eivät johda yhdenkään journalistin irtisanomiseen, Kannala huomauttaa. Käsiparit halutaan siirtää digiä tekemään.

”Meillä on hyvää kehitystä digitilaajien kasvussa. Sen takia koko toimituksen resurssit pystytään nyt käyttämään päätuotteiden kehittämiseen.”


Etelä-Suomen Median säästöt ovat osa emokonserni Keskisuomalaisen tehostamisohjelmaa. Keskisuomalainen on vähentänyt paperisten lehtiensä ilmestymispäiviä jo kolmessa muussa lehtiyhtiössään, Savon Mediassa, Kaakon Viestinnässä ja Hämeen Mediassa.

Kannala arvioi, että Etelä-Suomen Media säästää yhtiön muutosten seurauksena vuositasolla noin 2–2,5 miljoonaa euroa. Säästöjä tarvitaan, koska printin mediamainonta laskee, paperi hinta on yhä korkealla ja jakelukustannukset kasvavat edelleen.

Kannala ei usko, että paperilehtien vähentäminen karkottaa lukijat.

”Lukijat ovat vahvasti siirtyneet käyttämään digitaalisia kanavia. Meidän lukijamäärämme ovat Kansallisen mediatutkimuksen mukaan korkeampia kuin koskaan aiemmin ja verkossa ne ovat edelleen kasvussa. Lukijoista en siis ole huolissani”, Kannala sanoo.

”Mutta mediamyynnissä meidän pitää onnistua aiempaa paremmin tarjoamaan asiakkaille monikanavaisia mainosratkaisuja. Uskon, että myös siinä onnistutaan.”


Etelä-Suomen Media pääluottamushenkilö Petri Lyyn mukaan työntekijöiden kannalta on raskasta, että Uusimaa-lehden tilanne jäi vielä muutosneuvottelujen päätyttyäkin auki.

”Muutosneuvottelut ovat aina raskaita ja niissä syntyvät päätökset ikäviä. Erityistä on tällä kertaa se, että irtisanottavien tarkka määrä ei ole heti selvillä, vaan itäisen Uudenmaan yhteistoimituksessa joutuvat vielä roikkumaan löyhässä hirressä”, Lyy sanoo.

Pahemminkin olisi silti voinut käydä, Lyy arvioi. Neuvottelujen edetessä irtisanottavien journalistien määrä putosi, kun työnantajan suunnitelmat tarkentuivat.

Etelä-Suomen Media on käynyt muutosneuvotteluita tiuhaan, viimeksi viime keväänä. Tuolloin yhtiö kertoi irtisanovansa kaikkiaan kahdeksan työntekijää, joista neljä oli journalisteja.

Petri Lyy toivoo, että muutosneuvottelut olisi nyt hetkeksi käyty.

”Toivotaan, että työnantajan suunnittelemat uudet toimintatavat alkavat purra ja ettei neuvottelupöytään tarvitse palata lähiaikoina.”