Liitto

”Älkää leikatko” – tällaisia terveisiä Journalistiliiton valtuuston jäsenet lähettävät Säätytalolle

Millainen hallitus syntyy Petteri Orpon (kok.) johtamissa neuvotteluissa, jotka ovat käynnissä juuri nyt? Mitä media-alan työntekijät toivovat siltä?  

Journalisti kysyi Helsinkiin kokoontuneilta Journalistiliiton valtuuston jäseniltä ja muilta kokoukseen osallistujilta, millaisia terveisiä he lähettäisivät Säätytalolle. 

Jarno Paldanius, varavaltuutettu (RTTL), Yle Kioski

Yle Kioskin tuottajana työskentelevä, RTTL:n varavaltuutettu Jarno Paldanius kertoo seuranneena huolestuneena erityisesti omaan työpaikkaansa Yleen liittyvää keskustelua. Hallituksesta neuvottelevista puolueista kokoomus ja perussuomalaiset ovat esittäneet aiemmin Ylen rahoituksen vähentämistä. 

Puheisiin rahoituksen leikkaamisesta liittyvät myös Paldaniuksen terveiset: hän toivoo neuvottelijoiden tietävän, että yleläiset seuraavat aihetta tarkkaan. 

Paldaniuksen mukaan mahdollisten leikkausten uhkaan suhtaudutaan Ylen työntekijöiden kesken toistaiseksi vielä maltilla. 

”Asia ei ole vielä käytäväpuheissa”, Paldanius sanoo.   

Emma Kilpinen, opiskelijaedustaja (HSJ), Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haaga-Heliassa opiskeleva Emma Kilpinen toivoo hallitusneuvottelijoiden ymmärtävän journalismin roolin demokratian toteutumisessa. Kilpinen osallistuu kokoukseen opiskelijaedustajana. 

”Haluaisin, että panostetaan oikeasti siihen, että tulevaisuudessakin on hyvää mediaa ja journalismia”, Kilpinen sanoo.  

”Opiskelijana toivoisin myös, ettei koulutuksesta leikattaisi, vaikka siitä aina leikataan. Sillä on suuri vaikutus ihmisten elämään. Media-alan opiskelijana koulutusleikkaukset ja alan tulevaisuus huolettavat ihan kunnolla – ahdistaa joka päivä”, Kilpinen sanoo.  

Ritva Setälä, valtuutettu (TJY), Turun Sanomat

Turun Sanomissa työskentelevä Turun Journalistiyhdistyksen valtuutettu Ritva Setälä toivoisi tulevan hallituksen ottavan askelia media-alan tukemisessa. Setälä muistuttaa, että Suomi on muista Pohjoismaista jäljessä esimerkiksi mediatukien määrässä ja siinä, millaista arvonlisäveroa lehdistä ja kirjoista pitää maksaa. 

”Olemme pohjoismaisesti erittäin huono poikkeus. Mediatuki helpottaisi etenkin maakuntalehtien toimintaa. Olemme siinä takamatkalla.” 

Heidi Finnilä, varavaltuutettu (RTTL), Yle Svenska

”Luotettava media on jokaisen demokratian selkäranka”, summaa RTTL:n varavaltuutettu Heidi Finnilä.  

Hän työskentelee itse Yle Svenskassa medialukutaidon kehittämisen parissa, ja toivoo, että sekä hallitus että journalistit itse ymmärtäisivät median vastuun rakentavan julkisen keskustelun tukemisessa. 

”Eipäs-juupas-keskustelut ovat aivan passé. Meidän pitää alkaa keskustella toisella tavalla, rakentavammin. Meillä on niin suuria ongelmia maailmassa”, Finnilä sanoo. 

Ylen rahoituksesta käytyä repivää keskustelua Finnilä pitää sydäntä särkevänä. Verkossa levitettiin paljon väärää tietoa Ylen toiminnasta ja tikun nokkaan nostettiin ”turhina” nuorille naisille suunnattuja ohjelmia, kuten Pillupäiväkirjat

”Olen tosi kiitollinen kaikille muiden medioiden edustajille, jotka lähtivät puolustamaan Yleä silloin.” 

Jenni Gästgivar, Journalistiliiton hallituksen jäsen (HSJ), Iltalehti

Iltalehdessä valokuvaajana työskentelevän, Journalistiliiton hallituksen jäsenen Jenni Gästgivarin mielestä Yleltä leikkaaminen ei auta muuta mediaa mitenkään. 

”Päätoimittajatasolla kaupallisen median ja Ylen välillä on ollut vastakkainasettelua. Todellisuudessa me tarvitsemme ja tuemme toisiamme”, Gästgivar sanoo. 

Poliitikkojen heittoja Ylen sisältöihin puuttumisesta hän pitää huolestuttavina.  

”Asioista pitäisi olla paremmin perillä.” 

Kaisa Kauppila, valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja, WSOY

Valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Kaisa Kauppila toivoo hallitusneuvottelijoiden muistavan, että medialla on tärkeä rooli siinä, että ihmiset saavat yhdenvertaisesti tietoa tärkeistä asioista. 

”Median toimintaedellytykset pitäisi taata. Päättäjien pitäisi nähdä sen arvo myös huoltovarmuuden näkökulmasta”, Kauppila sanoo. 

Kustannustoimittajana työskentelevä Kauppila kantaa huolta myös kustannusten noususta, joka vaikuttaa kirja-alan toimintaan.  

”Esimerkiksi paperin hinnan ja logistiikan kustannusten nousu vaikuttaa sekä tuotteiden tekemiseen että kuluttajiin. Korona-aikana ihmiset palasivat kirjojen pariin. Niillä on iso rooli arjessa. Ei hukata sitä taas!” 

Pasi Huttunen, valtuutettu (PKJY), Outokummun Sanomat

Outokummun Sanomissa työskentelevän, Pohjois-Karjalan Journalistiyhdistyksen valtuutetun Pasi Huttusen viesti Säätytalolle on tiivis. 

”Älkää leikatko”, Huttunen sanoo.  

”Ei ole kenenkään etu, jos journalismia heikennetään valtiollisilla toimilla, kuten pitkään on tehty.” 

Oikaisu 25.5. klo 16.30: Jenni Gästgivar on Journalistiliiton hallituksen jäsen, ei valtuutettu.