Nimitys

Uusi pääluottamushenkilö on yleisradioaatteen ja liiton mies

Mikko Martikainen, 42, on valittu Ylen ohjelmatyöntekijöiden uudeksi pääluottamushenkilöksi. Martikainen on työskennellyt Ylellä useissa erilaisissa uutis- ja ajankohtaistoiminnan tehtävissä vuodesta 2007 saakka. Viimeksi hän on toiminut kuvatuotannon työnjohtajana ja uutiskuvavirtoja koordinoivana eurovisiotoimittajana. Hän on koulutukseltaan medianomi.

Siirryt vuodenvaihteessa monipuolisista kuvatuotannon tehtävistä täysipäiväiseksi edunvalvojaksi. Miten arkesi muuttuu?


Suurin konkreettinen mullistus on vuorotyön loppuminen. Aiemmin olin pyhät, illat, aamut ja viikonloput töissä, mutta nyt siirryn normaaliin virkamiesaikaan. Tällainen työrytmi on minulle uusi kokemus, mutta varsin positiivinen sellainen näin ruuhkavuosina. Voin nyt myös keskittyä täysillä tehoilla edunvalvontaan, kun aiemmat kuusi vuotta olen tehnyt sitä muiden töiden ohessa.

Olet toiminut pitkään YOT:n tuki- ja luottamushenkilönä sekä Journalistiliiton työehtosopimusvaliokunnassa. Miksi veri vetää yhdistysasioihin?


Olen aina kokenut vahvaa yleisradioaatetta ja ollut liiton mies. Minua motivoi nähdä asioiden menevän eteenpäin ja korjata esimerkiksi työehtosopimuksen puutteita.

Miksi sinuun luotetaan?

Olen aina pyrkinyt kohtelemaan kaikkia tasavertaisesti ja reilusti, ja tämä on toivottavasti välittynyt ihmisille. Keskustelen aina ja joustan tarvittaessa, mutta osaan myös olla kärkäs vaikeissa aiheissa.

Työskentelit aikoinaan seitsemän vuotta erilaisissa määräaikaisuuksissa Ylellä. Miten määräaikaisten työsuhteiden ehtoja ja työntekijöiden oloja pitäisi parantaa?

Tämä on yhä suuri ongelma, mutta on hyvä, että liitto on pitänyt asiaa paljon tapetilla ja määräaikaisten kohtelusta on levitetty hyvin tietoa. Perusteettoman pitkiin määräaikaisuuksiin tulisi kuitenkin puuttua vielä paremmin. Edeltäjäni Anu Kähkönen aloitti vuonna 2020 näiden sopimusten läpikäynnin, ja jatkan hänen työtään.


Miten parantaisit yleläisten työhyvinvointia?

Korona-ajan jälkeen konttoriin paluu on ollut osalle kuormittavaa, ja iso osa työntekijöistä toivoisikin hybridityöskentelyn mahdollisuutta. Hybridimalli voisi minunkin mielestäni parantaa työhyvinvointia, kunhan sen säännöt määritellään tasapuolisiksi kaikille. Lisäksi rankkojen vuosien jälkeen erilaiset henkilöstöedut, kuten liikunta- tai kulttuurisetelit, voisivat tuoda vireyttä arkeen.

Miten valmistaudut edustamaan koko Suomen yleläisiä?

Käyn jokaisessa luottamuspiirissä ja keskustelen kollegoiden kanssa mahdollisimman paljon. Se tulee viemään aikaa sekä vaatimaan paneutumista ja matkustamista, mutta paikan päällä saa parhaiten kiinni työyhteisön tunnelmasta ja huolista. Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila on lanseerannut omat Merjan kahvit, joten ehkäpä perustan rinnalle Mikon kahvit.

Kuka on ammatillinen esikuvasi?

Arvi Lind, uutisankkurien grand old man.