Media-ala

Sota Ukrainassa pani mediatalojen ohjelmakartat uusiksi – Yle hyllytti miljoonasarjan ja venäläisen sotaelokuvan

Venäjän hyökkäyksen jälkeen Yle palautti ohjelmistoonsa ukrainalaisen tv-sarjan Kansan palvelijan, jonka pääroolia esittää presidentti Volodymir Zelenskyi. (Kuva: Yle)

Venäjän hyökkäys Ukrainaan näkyi nopeasti myös Ylen ohjelmistossa. Heti sodan alkamisen jälkeen Yle tilasi Ukrainaan ja Venäjään liittyviä tai sotaa taustoittavia ohjelmia. Aikaisemmin lähetettyjä Venäjään ja Ukrainaan liittyneitä ohjelmia uusittiin.

Esimerkiksi ukrainalaisen poliittinen satiiri Kansan palvelija, jossa pääosaa esittää Ukrainan presidentti Volodymir Zelenskyi, uusittiin pikaisesti. Yle otti Kansan palvelijan ohjelmistoonsa jo vuonna 2019.

Pikauusintapäätös oli helppo. “Tekstityksetkin olivat jo valmiina”, sanoo Ylen mediapäällikkö Petri Jauhiainen. Hänen osastonsa vastuulla ovat Ylen suomenkielisten televisio- ja radiokanavien, Yle Areenan sekä arkistojen operatiivinen johto.

Vastaavasti Yle peruutti maaliskuun alussa presidentti Vladimir Putinin tukijana tunnetun näyttelijän Gérard Depardieun tähdittämän Ruokamatka Euroopan halki -sarjan. Depardieu tosin tuomitsi sodan hyökkäyksen alkamisen jälkeen.

Myös kapellimestari Valeri Gergijevin kolme konserttia ja niihin liittyvä dokumentti poistettiin Ylen ohjelmistosta kapellimestarin läheisten Putin-suhteiden takia. Tilalle tuli muuta klassista musiikkia.

“Muutamalla muutoksella varmistettiin, että tarjonta sopii hengeltään muuttuneeseen maailmanpoliittiseen tilanteeseen”, Jauhiainen kertoo. “Se lähtee ihan äänenpainoista, radiossa musiikista.”

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut myös muiden medioiden sisältöihin. Esimerkiksi Nelonen on korvannut sotaelokuvia muulla viihteellä. 

”Kun sodasta Euroopassa on tullut totta, se ei tällä hetkellä ole sopivinta sisältöä”, sanoo Nelonen Median ohjelmistosuunnittelujohtaja Ville Nylund.

Myös MTV:n Sub-kanavalta poistettiin tilanteeseen sopimattomiksi katsottuja elokuvia.

Ylen sotaelokuvatarjontaan sota on vaikuttanut valikoivasti. Esimerkiksi klassikoiksi luokitellut elokuvat, yhdysvaltalainen Kunnian polut (1957) ja saksalainen Peltirumpu (1979), säilyivät Yle Teeman ohjelmistossa. Jauhiainen perusteli päätöstä elokuvien sodanvastaisuudella.

Sen sijaan Venäläinen poika -elokuva jätettiin pois Ylen ohjelmistosta. Vuonna 2019 valmistunut elokuva kertoo nuoresta maalaispojasta, joka kokee ensimmäisen maailmansodan kauhut.

“Nyt ei ole oikea aika esittää venäläisiä sotaelokuvia”, Jauhiainen sanoo.

Elokuvan esittämistä harkitaan myöhemmin.

Ylen mediapäällikkö Petri Jauhiainen. (Kuva: Ilmari Fabritius/Yle)

Venäjän hyökkäys Ukrainaan teki myös Ylen omasta miljoonaluokan tuotannosta, Pysäyttäkää Nyqvist -komediasarjasta, pelottavan ajankohtaisen. Vielä tammikuussa sarja, jossa Venäjä kohdistaa Suomeen hybridioperaation, oli tarkoitus lähettää toukokuussa. Kun samoja asioita, joita fiktiivisessä sarjassa tapahtui Suomen ja Venäjän välillä, alkoi kuitenkin Ukrainan rajalla tapahtua oikeasti, Jauhiainen kielsi sarjan esittämisen toistaiseksi.

Jauhiainen epäili, etteivät kaikki katsojat uudessa, pelottavassa tilanteessa osaisi erottaa faktaa fiktiosta. 

“Ei ole kenenkään etu, jos komediaksi tarkoitettu sarja pelottaa”, Jauhiainen kirjoitti Ylen sivuilla 15.3.

Huhtikuun puoleenväliin mennessä Jauhiainen pyörsi päätöksen. 20. huhtikuuta Yle ilmoitti, että sarja esitetään kesäkuussa.