
Sanomalehti Keskisuomalaisen toimitusosaston jäsenet pukeutuivat torstaina 28. huhtikuuta mustiin vastalauseena Keskisuomalaisen päätökselle lakkauttaa sanomalehtipaino Jyväskylässä sekä solidaarisuuden osoituksena työnsä menettäville painon työntekijöille.
Keskisuomalainen-konserni tiedotti tiistaina 26. huhtikuuta, että sen tytäryhtiö Lehtisepät Oy sulkee Jyväskylän sanomalehtipainon taloudellisista ja tuotannollisista syistä.
Jyväskylän painotyöt siirretään konsernin muihin painoihin. Keskisuomalainen painetaan jatkossa Varkaudessa.
Toimitusosasto julkaisi torstaina kannanottojulisteen otsikolla ”Rahanvastuu on vastuista suurin”. Samalla pidettiin hiljainen mielenilmaus Jyväskylän Aholaidassa Keskisuomalaisen toimitilojen pääoven edessä. Kannanotto on toimitettu tiedoksi myös konsernin hallitukselle.
Painon sulkemisen takia yhtiöstä irtisanotaan 23 ihmistä. Yhtiön tiedotteen mukaan 16 työsuhdetta päättyy vuoden 2022 loppuun mennessä ja seitsemän vuoden 2023 ensimmäisen puoliskon aikana.
Keskisuomalaisen toimitusosaston puheenjohtajan Anna Kivisen mukaan toimituksen tunnelmat ovat surulliset.
”Tämä oli täysin spontaani mielenilmaus. Koimme, että meidän jotenkin osoitettava solidaarisuutta painon väkeä kohtaan”, Kivinen sanoo.

Uusimmassa lehdessä
- Mediasta yritettiin kesällä tehdä ”osapuoli”, joka haluaa vahingoittaa hallitusta. Poliitikot syyttivät rivijournalisteja, kuten Ida Erämaata.
- Kun työehtoja yritetään heikentää, työntekijöiden pitää tukea toisiaan
- Kalle Grönroos tar över Studentbladet – tidningen tvingas spara