Liitto

HSJ esittää Hanne Ahoa Journalistiliiton puheenjohtajaksi

Helsingin Seudun Journalistit on tänään keskiviikkona vuosikokouksessaan päättänyt esittää, että Journalistiliiton istuva puheenjohtaja Hanne Aho valitaan jatkokaudelle.

Aho työskentelee tällä hetkellä toista kauttaan Journalistiliiton puheenjohtajana. Uusi puheenjohtaja valitaan Journalistiliiton valtuuston järjestäytymiskokouksessa joulukuun alussa.

HSJ:n puheenjohtajan Marjaana Varmavuoren mukaan valinta oli selvä.

“Hanne Aho on niitä ihmisiä, jotka tekevät täysillä kaiken, mihin lähtevät. Sillä tyylillä on on johtanut Journalistiliittoa kohta kahdeksan vuotta. On ilo esittää Hannea jatkokaudelle”, Varmavuori sanoo.

“Olen otettu luottamuksesta ja ylpeä Journalistiliitosta”, Hanne Aho sanoo.
“Viime viikot ja koko korona-aika ovat osoittaneet harvinaisen selvästi, miten tärkeää työtä journalistit tekevät. Meidän tehtävämme on tukea kaikkien median ammattilaisten työtä ja turvata reilut työehdot.”

Muita puheenjohtajaehdokkaita ei ole toistaiseksi ilmoittautunut.