Sananvapaus

Convoy opetti toimitukset varautumaan jatkossa paremmin – vartijoiden tarve ja pressitunnusten käyttö pohdituttavat

Ilta-Sanomien Miikka Kaskinen joutui hätistelemään häiriköitä kesken Convoy-liven.

Kahden viikon takainen Convoy-mielenilmaus vaikuttaa siihen, millaisella miehityksellä tai varustuksella vastaaviin tilanteisin lähdetään jatkossa, kertovat tv-kanavien ja iltapäivälehtien päälliköt Journalistille

Helsingin keskustassa Mannerheimintiellä järjestetty Convoy kiihtyi perjantaina 4. helmikuuta hallitsemattomaksi massatapahtumaksi. Erityisesti live-lähetyksiä tehneiden toimittajien ja kuvaajien turvallisuus oli ajoittain vaarassa. 

Iltalehden toimittajan mikrofonin varastaminen oli tästä räikein esimerkki, mutta myös muut Convoysta raportoineet journalistit ovat kertoneet kiinnikäymisistä, huuteluista, uhkauksista ja solvauksista.  

Levottomia mielenosoituksia on ollut aiemminkin. Aiemmin ei kuitenkaan ole ollut tilannetta, jossa osa mielenosoittajista kokee median selkeästi vihollisekseen, sanoo Iltalehden uutispäätoimittaja Valtteri Varpela.  

Iltalehti suunnittelee jatkossa tarkemmin, miten osallistuu vastaaviin tapahtumiin.  

”Tuli yllätyksenä, miten iso ja minkä luonteinen tapahtumasta tuli. Olemme miettineet, ovatko isot kamerat ja tunnuksilla varustetut mikrofonit vastaavissa tilaisuuksissa jatkossa hyvä ajatus. Ne saattavat triggeröidä osaa mielenosoittajista. Ehkä jatkossa joskus harkitsemme matalampaa profiilia, mutta olisihan se  ongelmallista, jos uudeksi normaaliksi tulisi se, että omaa mediabrändiä ei voitaisi näyttää häirinnän pelossa.”


Ylen uutiskuvaaja Markku Rantala teki ennen Convoyta oman riskiarvionsa. Rantalan mukaan mielenosoituksen laajuus ja sekavuus ei ollut etukäteen ainakaan esihenkilöiden tiedossa.

”Olin katsonut netistä ja Facebookista, että näiden ryhmähän on valtavan iso”, Rantala sanoo. 

”En missään tapauksessa halunnut enkä halua näin uhkaavissa tilanteissa laitteisiini tai vaatteisiini mitään Yleen viittaavaa.” 

Yle oli ainoa Convoysta raportoinut media, jolla toimittajien ja kuvaajien suojana oli kaksi turvahenkilöä.  

”Mietimme, että siellä vaaditaan hyvin rajuja toimenpiteitä, muun muassa hallituksen eroa”, Ylen uutis-ja ajankohtaistuotannon kuvaajaleikkaajien ja kuvatuotannon esihenkilö Nina Jefimoff sanoo.  

Myös Yle varautuu jatkossa nykyistä paremmin. 

”Käymme läpi kuvaajien kanssa turvallisuusasioita: Mitä on huomioitava missäkin tilanteessa, mihin voi mennä ja mihin ei kannata mennä mielenosoituksissa.  Mahdollisesti jatkossa pohditaan turvahenkilön kanssa jo etukäteen, miten tuollaisessa tapahtumassa liikutaan.” 

Iltalehti ei välttämättä aio käyttää turvahenkilöitä jatkossakaan.  

”Kyllä sitäkin vaihtoehtoa mietitään, mutta jos mielenosoitus on sellainen, että sieltä ei toimittajan ole turvallista raportoida, niin ehkä me emme sitten lähetä ketään. Toimittajan lähettäminen turvamiehenkään kanssa tosi vaaralliseen paikkaan ei tunnu oikealta ratkaisulta”, Valtteri Varpela sanoo. 

Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Sanna Mattila sanoo, että jatkossa vastaaville keikoille saatetaan ottaa mukaan ylimääräinen silmäpari.  

”Ei ehkä mitään vartijaa, mutta joku katsomaan, minkälaista porukkaa tulee lähelle.” 

Mattilan mukaan lehdessä on myös tarkennettu sisäistä ohjeistusta siitä, miten mielenosoituskeikoille varaudutaan.  

”Ihan sellaista yleistä, että missä vaiheessa vetäydytään tilanteesta ja mitkä ovat ehkä turvallisimpia paikkoja seurata tapahtumia.” 

MTV Uutisten uutispäällikkö Päivi Hannula sanoo, että miehitystä mielenosoituksessa vahvistettiin jo Convoy-perjantain jälkeen. Lauantaina paikalle lähetettiin turvallisuuden vuoksi ylimääräinen toimittaja. Myös MTV:n toimittajia oli perjantaina uhkailtu. Työvälineisiin kajottiin vielä lauantaina.  

”Neuvoimme työntekijöitämme, että tilanteesta voi tarvittaessa poistua, vaikka menossa olisi suora lähetys iltauutisissa.” 

Mielenosoituksista voi olla jatkossa syytä tehdä aiempaa tarkempi tilannekohtainen arvio, Hannula sanoo.  

”Jos on aihetta epäillä, että toimittajiin kohdistu häirintää, mietimme toisen toimittajan lähettämistä paikalle ja sitten ihan viimeisenä vaihtoehtona sitä, onko syytä mennä paikalle ollenkaan.” 

MTV on käyttänyt takavuosina myös turvahenkilöitä, Hannula sanoo. 


Ilta-Sanomien toimittajan Miikka Kaskisen mukaan esihenkilöiden kannattaisi kysellä toimittajilta jälkikäteen, ovatko nämä kunnossa.  

”Nyt se tilanne oli aika raskas, aika myöhään ja väsyneinä tulimme tuomaan kamat toimitukseen ja lähdimme kotiin.  Puhelu esihenkilöltä seuraavana päivänä voisi olla hyvä idea”, Kaskinen sanoo.  

Pressitunnuksista tai vartijoista Kaskinen ei varauksetta innostu. 

”En oikein halua ketään viereeni vahtimaan. Toimittajaksi erottautuminen ei välttämättä ole hyvä ajatus. Convoyssa moni ensin ilahtui, että hei te teette striimiä, mutta suhtautuminen muuttui päinvastaiseksi, kun he huomasivat, että olemmekin oikeasta mediasta.” 

Ylen Markku Rantala kertoo tehneensä Convoysta toimittajan kanssa kuuden ja puolen tunnin suoran nettilähetyksen. Työtaakka oli kahden hengen porukalle aivan liian iso, hän sanoo.  

”Näin isossa firmassa näin isossa tapahtumassa pitää olla jatkossa kaksi kuvaaja-toimittaja paria, turvahenkilöineen”, Rantala sanoo.  

Erityisesti “vaihtoehtomedian” edustajat häiriköivät Rantalan mukaan Yleä koko illan. 

Turvahenkilöstä oli konkreettista hyötyä häirinnän eskaloituessa. Kuvaajan on kuvatessaan lähes mahdoton seurata, mitä ympärillä tapahtuu. 

”Meillä oli muutama tilanne, jossa turvahenkilö totesi, että nyt heti pois tästä ja ohjasi meidät sivummalle.” 


Convoyn erikoislaatuisuutta osoittaa myös se, että Helsingin poliisi järjesti viikko tapahtumien jälkeen keskustelutilaisuuden toimitusten edustajille. Tilaisuuden taustalla olivat poliisin saamat poikkeuksellisen runsaat yhteydenotot toimituksista. 

Ylikomisario Heikki Porola korostaa, että poliisi valvoo mielenosoituksissa kaikkien turvallisuutta. Media ei ole etusijalla. Siksi poliisin näkökulmasta ei ole suurta merkitystä sillä, erottuvatko journalistit muusta väestä.  

”Lähtökohtaisesti varmistamme, että mielenosoittaminen sujuu häiriöttä. Mutta prioriteetteja harkitaan sen mukaan, mitä pystytään tekemään milläkin hetkellä, kun omaankin kypärään kalisee kiviä ja pulloja ja purkkeja.” 

Passiivisestakin poliisin läsnäolosta on toimittajalle hyötyä, huomauttaa Convoysta lauantaipäivänä paikan päältä raportoinut MTV:n toimittaja Lala Ylitalo.  

”Sain esimiehiltäkin neuvon, että kun kuvaajan kanssa asettuu polisiin lähettyville, on paremmassa turvassa.”