Journalismi

JSN-kanteluiden määrä jatkoi kasvuaan

Julkisen sanan neuvoston vastaanottamien kanteluiden määrä kasvoi viime vuonna noin viidenneksen edellisvuodesta. Kanteluita tehtiin vuonna 2021 yhteensä 403 kappaletta, kun vuonna 2020 kanneltiin 329 kertaa. Kasvu jatkui toista vuotta peräjälkeen. Kantelumäärä on kaikkien aikojen kolmanneksi suurin.

Puheenjohtaja Eero Hyvönen arvioi, että nousun taustalla on yleinen kanteluaktiivisuuden lisääntyminen.

”Esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehelle on tullut ainakin viime ja toissa vuonna ennätysmäärät kanteluja”, Hyvönen sanoo.

Tyypillinen JSN-kantelun aihe oli kantelijan mielestä olennaisen asiavirheen korjaamatta jättäminen. Myös yksityisyyden suoja oli yleinen kantelun aihe.

Kantelumäärän kasvusta huolimatta käsittelyajat ovat lyhentyneet noin kuukaudella edellisvuodesta. Neuvoston päätös tulee noin kolmessa kuukaudessa.