Uhkailun ja häirinnän kohteeksi joutuneita media-alan ammattilaisia tukeva Journalistien tukirahasto saa tekijänoikeusjärjestö Kopiostolta 50 000 euron lahjoituksen. Lahjoitus julkistettiin Journalistiliiton 100-vuotisjuhlavaltuuston iltajuhlassa 26. marraskuuta.
”Kopioston avustus turvaa tukirahaston toimintaa vuosiksi eteenpäin”, Jokesin puheenjohtaja Ville Hänninen sanoo.
Journalistien tukirahasto toimii Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön Jokesin alaisuudessa.
Tukirahasto on toimintansa aikana käsitellyt 13 hakemusta. Avustuksia on myönnetty kahdeksalle hakemukselle, yhteensä 48 669 euroa. Avustuksella voi esimerkiksi hankkia lakineuvontaa rikosilmoitusta varten, saada kriisiterapiaa tai asennuttaa turvalaitteita kotiinsa.

Uusimmassa lehdessä
- Perinteisten mediatuotteiden yleisöt kutistuvat, mutta nekin on tehtävä – ja mielellään hyvin. Millaista on tehdä työtä, jolle toiset povaavat jo sukupuuttoa?
- Kimmo Porttilan mielestä urheiluselostaja on hääjuhlien humalainen eno
- Haastattelujen saaminen on vaikeutunut, arvioivat kokeneet journalistit. Miksi asiantuntijat suhtautuvat pyyntöihin nihkeästi?
- Redigeringen av Bonniers finländska papperstidningar flyttar till Sverige