Media-ala

EU mahdollistaa lehtien alvista luopumisen – Hanne Aho: ”On aika lunastaa lupaukset”

EU:n valtiovarainministerit päättivät tänään tiistaina 7. joulukuuta, että lehtien ja kirjojen arvonlisävero voidaan laskea EU-maissa nollaan. Näin myös Suomi voisi luopua lehtitilausten arvonlisäverosta.

Suomi otti lehtitilaustilauksia koskevan arvonlisäveron käyttöön vuonna 2012. Viime vuosina veron suuruus on ollut 10 prosenttia.

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho luonnehtii uutista loistavaksi. Seuraavaksi Journalistiliitto ja media-ala odottavat Suomen hallituksen päätöstä siitä, että Suomessa myös siirrytään EU:n nyt mahdollistamaan nollaverokantaan.

”Hallituksen pitäisi ilman muuta saattaa nollaverokanta pikaisella aikataululla voimaan sekä lehdille että kirjoille”, Aho sanoo.

”Suomi on kirjojen ja lehtien osalta Pohjoismaihin ja muuhun Eurooppaan verrattuna korkeimmin verotettuja maita. Nyt tämä on mahdollista korjata.”

Aho arvioi hallituksen niin halutessaan saavan asian päätettyä nopeastikin.

”Viimeistään seuraavissa budjettineuvottelussa, jolloin muutos saataisiin voimaan vuoden 2023 alussa. Tämä on tahtokysymys.”


Medialiiton hallituksen puheenjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi sanoo, että arvonlisäverosta luopuminen olisi koko alalle erittäin merkittävä helpotus.

”Se turvaisi sekä työpaikkoja että toiminnan kehittämistä digitaalisempaan suuntaan. Se olisi sanavapaudelle merkittävä juttu. Mutta se edellyttää, että nollaverokanta tosiaan otetaan Suomessa käyttöön. Totta kai mikä tahansa ala haluaisi laskea verotustaan, mutta tässä on kyse kansan sivistyksestä. Tässä ei valtion tasolla puhuta suurista summista.”

Hanne Aho sanoo Journalistiliiton olevan hallitukseen veroasiasta aktiivisesti yhteydessä.

”Hallitusohjelmassa lukee, että kaupallisen median toimintaedellytyksiä pitää parantaa. Vielä niin ei ole tehty. Kun alvista on keskusteltu, päättäjät ovat vastanneet, että Suomi ei voi sitä laskea ilman EU:n päätöstä. Nyt kun EU-päätös on tehty, on aika lunastaa lupaukset.”

Lehtiä ja kirjoja koskeva veropäätös on osa laajempaa arvonlisäverojen muutoksia koskevaa pakettia. Myös Euroopan parlamentti ottaa pakettiin vielä kantaa.

Juttua on täydennetty 8.12. kello 10.35 tiedoilla siitä, miten asian käsittely jatkuu Euroopan unionissa.