Media-ala

Tampereelle Suomen laajimmat datajournalismiopinnot

Datajournalismikoulutus on vastaus opiskelijoilta tulleeseen kysyntään, yliopistonlehtori Marko Ala-Fossi kertoo. Kuvassa opiskelijoita Tampereen yliopiston harjoitustoimituksessa.

Tampereen yliopisto aloittaa tämän lukuvuoden aikana datajournalismin opintokokonaisuuden. Yliopisto sai tällä viikolla Helsingin Sanomain Säätiöltä 59 000 euron apurahan hankkeen alkuvaiheen kustannuksiin. Yliopisto kaavailee datajournalismiopinnoistaan Suomen laajimpia. Koulutukseen voivat osallistua sekä journalistiikan ja muiden soveltuvien oppiaineiden opiskelijat että jo työssä olevat toimittajat.

Koulutuspaketti koostuu kolmesta osiosta. Se on kahdenkymmenen opintopisteen laajuinen.

”Koulutuksen ensimmäinen osa on avoimen yliopiston verkkokurssi. Sen suunnittelu on juuri alkanut ja tarkoituksemme on avata se kevätlukukauden 2022 aikana”, sanoo hankkeen johtaja Marko Ala-Fossi.

Ala-Fossin mukaan suurin osa 59 000 euron summasta menee suoraan kurssien valmisteluun ja ylläpitoon.

”Ajatus on, että täydennyskoulutusta hakevat toimittajat saavat avoimen yliopiston verkkokurssin ja sen jälkeisen jatko-opetuksen alennettuun hintaan. Apurahalla siis katetaan täydennyskoulutukseen osallistuvien toimittajien kustannuksia”, Ala-Fossi sanoo.

Avoimen yliopiston verkkokurssille voidaan ottaa satoja osallistujia. Sen jatkona opetettavaan lähiopetukseen mahtuu Ala-Fossin mukaan kerrallaan noin 12–15 opiskelijaa. Lähiopetusjaksoja mahtuu apurahakaudelle ainakin neljä.

Apuraha jakautuu kokonaisuuden kolmelle ensimmäiselle vuodelle. Datajournalismi on tarkoitus vakiinnuttaa osaksi Tampereen yliopiston ja avoimen yliopiston koulutustarjontaa sen jälkeenkin.

”Muutokset yliopistomaailmassa ovat kuitenkin sen verran nopeita, että mitään täysin varmaa ei kolmen vuoden päähän uskalla luvata”, Ala-Fossi sanoo.