Media-ala

Otavamedian toimitusjohtaja vaihtuu – Timo Kopra lähtee

Otavamedian toimitusjohtaja Timo Kopra siirtyy pois Otava-konsernin palveluksesta.

Aikakauslehtitalo Otavamedia Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Vuodesta 2016 toimitusjohtajana työskennellyt Timo Kopra siirtyy pois Otava-konsernin palveluksesta tästä päivästä eli 1.9. alkaen. 

Otava-konserni kertoo asiasta verkkosivuillaan. Tiedotteen mukaan Kopran vastuut siirtyvät toistaiseksi Otava-konsernin johtajalle Alexander Lindholmille

Lindholm kiittää tiedotteessa Kopraa yli kahdeksastatoista yhteisestä työvuodesta. 

“Tämä jakso pitää sisällään paljon erilaisia sekä liiketoimintamallien muutokseen että median murrokseen liittyviä haasteita, joista olemme selvinneet pääosin hienosti. Toivotan Timolle erinomaista jatkoa tulevaan”, Lindholm sanoo tiedotteessa. 

Journalisti ei tavoittanut Kopraa tai Lindholmia kommentoimaan asiaa.  

Timo Kopra työskenteli ennen Otavamedian tomitusjohtajan tehtäviään Suomalaisen Kirjakaupan toimitusjohtajana.

Hänen Otavamedian-kaudeltaan journalistien mieleen ovat jääneet etenkin toistuvat yt-neuvottelut. 

Vuoden 2020 syksyllä Otavamediasta joutui lähtemään 23 journalistia. Yhtiö ulkoisti silloin myös valokuvaajansa.  

Vuonna 2018 alkaneella, vuoden 2019 puolelle venyneellä lehtiperheiden ja kuvaryhmän yt-kierroksella lähtemään joutui yhteensä 27 työntekijää.  

Journalistin joulukuussa 2020 julkaisemassa, aikakauslehtiliiketoiminnan tulevaisuutta käsitelleessä jutussa Timo Kopra harmitteli koronan mediamarkkinaan tekemää lovea. 

Otavamedia on ollut pitkään voitollinen. Liikevaihto on kuitenkin ollut laskussa, koska yhtiön perinteisiä päätuotteita printtilehtiä ei enää tilata eikä niissä ilmoitella entiseen tapaan. Viime vuonna myös Otavamedian liikevoitto ja liikevoittoprosentti pienenivät edeltävään vuoteen verrattuna.