Media-ala

Hufvudstadsbladet aloitti yt-neuvottelut uusista työnkuvista ja rekrytoi neljä vakitoimittajaa

Erja Yläjärvi aloitti Hufvudstadsbladetin päätoimittajana tänä vuonna. Nyt toimituksen organisaatio uudistuu ja sinne palkataan lisää journalisteja.

KSF Media on aloittanut yt-neuvottelut, jotka koskevat Hufvudstadsbladetin koko toimitusta. Neuvottelujen seurauksena työntekijöiden tehtävät ja työehdot voivat muuttua merkittävästi, mutta niissä ei tavoitella irtisanomisia tai lomautuksia.

HBL:n toimituksessa työskentelee tällä hetkellä noin 55 työntekijää. Neuvottelut alkoivat eilen tiistaina 7. syyskuuta.

HBL:n päätoimittaja Erja Yläjärvi kertoo, että neuvottelujen tarkoituksena on organisoida toimituksen työt uudelleen. Työnkuvia aiotaan selkeyttää, digitekemiseen halutaan lisää voimia ja työnjohtovastuita yksinkertaistetaan.

”Haluamme kirkastaa digin ja printin prosesseja, ettei toimituksessa tehdä päällekkäistä työtä kahden kanavan eteen”, Yläjärvi kertoo Journalistille.

Yläjärvi korostaa, etteivät läheskään kaikkien työtekijöiden työnkuvat muutu. Hän haluaa, että journalistit tekisivät jatkossa nykyistä enemmän omia sisältöjä. Myös digideskin työtä on tarkoitus kehittää.


HBL myös rekrytoi uusia työntekijöitä. Elokuussa lehti kertoi palkkaavansa neljä vakituista toimittajaa ja yhden määräaikaisen.

Uusia rekrytointeja tehdään Yläjärven mukaan siksi, että digitilausten määrän lisääminen vaatii enemmän ja parempaa journalismia.

”Kompaktissa toimituksessa neljällä uudella ihmisellä on iso merkitys”, Yläjärvi sanoo.

KSF Median pääluottamushenkilö Johanna Lemström sanoo yt-neuvottelujen herättävän työntekijöissä aina huolta, vaikka irtisanomisia ei tällä kertaa olekaan näköpiirissä ja taloon rekrytoidaan uusia työtekijöitä.

”Meillä on KSF Mediassa ollut aiemmin paljon yt-neuvotteluja. Nyt on parin vuoden ajan ollut rauhallista. Täytyy vain luottaa työnantajaan, ettei näistä neuvotteluista tule dramaattiset”, Lemström sanoo.

KSF Median yt-neuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa.