Sananvapaus

Afganistanissa toimittajia kouluttanut Kirsi Mattila: Pitäkää afganistanilaisiin kollegoihin yhteyttä

Kirsi Mattila voi tarvittaessa auttaa saamaan kontaktin afganistanilaisiin toimittajiin. Kuva: Heli Saarela

Älkää unohtako meitä, auttakaa meitä, kirjoittakaa meistä. Afganistanilaisten toimittajanaisten viesti suomalaisille on selvä, kertoo elokuvaohjaaja, toimittaja Kirsi Mattila.

Kuusitoista kertaa Afganistanissa käynyt Mattila on viime päivinä ollut yhteydessä noin kymmenen Afganistanissa työskentelevän journalistinaisen kanssa.   

“Yhteydenpito länsimaisen toimittajan kanssa merkitsee afganistanilaistoimittajille paljon”, Mattila sanoo. 


Media on seurannut tarkoin Afganistanin tapahtumia siitä lähtien, kun Taleban otti maan valtaansa. Mattila toivoo, että toimittajat seuraisivat maata sen jälkeenkin, kun kriisitilanne rauhoittuu. 

“On tärkeää pitää esillä sananvapausnäkökulmaa, sen jälkeen kun kyse ei enää ole vain suorasta väkivallasta ja sen uhasta. Maata ei saa unohtaa, kuten usein kriisin akuuteimman vaiheen jälkeen tapahtuu. Voihan olla, että kun amerikkalaiset sotilaat poistuvat, väkivalta ensin lisääntyy, mutta sitten asiat asettuvat uomiinsa; silloin meidän toimittajien on seurattava, mitä kulissien takana tapahtuu.”

Mattila auttaa tarvittaessa suomalaistoimittajia pääsemään kontaktiin paikallisten kanssa. Hänellä on maahan ja erityisesti toimittajanaisiin hyvät kontaktit.  

Hän suosittelee turvallisuussyistä pitämään yhteyttä Whatsapp- tai Signal-sovelluksien kautta, eikä esimerkiksi Messengerilla. 

Aamuaurinko nousemassa Kabulissa. Kaupunkimaisema.
Aamuaurinko Kabulissa. Kuva: Kirsi Mattila

Mattilan käynnit Afganistanissa ovat liittyneet hänen vuonna valmistuneeseen elokuvaansa Marzia, ystäväni ja vielä keskeneräiseen kirjahankkeeseen.

Mattila on ollut myös mukana afganistanilaisille toimittajanaisille suunnatussa Learning together –koulutusprojektissa. Siinä on ollut koulutettavana noin 500 naistoimittajaa.

Afganistanissa työskentelee noin 20 000 toimittajaa, joista naisia on noin 1500–2000. Maassa on noin 20 erilaista toimittajaliittoa. 

Toimittajan ammatin suosio on viime vuosina kasvanut voimakkaasti Afganistanissa. Maahan perustettiin Taleban-hallinnon kaatumisen (2001) jälkeen paljon vapaata kaupallista mediaa, mikä lisäsi ammatin suosiota ja paransi alalle pyrkineiden työllistymismahdollisuuksia. 

Naistoimittajat ovat työllistyneet erityisesti itse perustamilleen radioasemille. Naisista on tullut myös suosittuja televisiotoimittajia Afganistanissa.  

Nyt kehityksen suunta saattaa muuttua. Mattilan mukaan mediataloja joko suljetaan tai Taleban ottaa ne haltuunsa. Naisten työmahdollisuudet vähenevät ja heidät otetaan todennäköisesti kokonaan pois ruudusta.   

“Tässä me nyt levittelemme käsiämme. Taleban on vallassa ja parhaimmassakin tapauksessa hallinto on tukahduttava ja sananvapauden kannalta katastrofaalinen. Nähtäväksi jää, onko meillä mitään mahdollisuuksia vaikuttaa Talebaniin, että se sallisi naisten jatkavan työntekoa Afganistanissa.”  
 
Lue myös: Journalistiliitto vetoaa toimittajien auttamiseksi. 
 
Jos haluat tukea afganistanilaisia journalisteja, voit osallistua lahjoittamalla IMS:lle.