Liitto

Journalistiliiton valtuusto ei haluakaan suoria kokouslähetyksiä

Journalistiliiton valtuusto kokoontui etäkokoukseen. Kokousta johdettiin Helsingistä käsin. Kuvassa kokouksen sihteerinä toimineet Journalistiliiton johdon assistentti Kira Närhi ja juristi Sanna Nikula sekä yksi kokouksen puheenjohtajista, Sini Silvàn. Kuva. Heli Saarela

Journalistiliiton valtuusto päätti torstaina 20. toukokuuta, ettei se avaakaan kokouksiaan jäsenistön seurattavaksi suorina lähetyksinä.  

Valtuusto harkitsi kokouksien avaamista joiltain osin Journalistiliiton jäsenten seurattavaksi striiminä. Liiton hallitus esitti, että jäsenet voisivat jatkossa seurata etäyhteyden kautta esimerkiksi liiton puheenjohtajan ajankohtaiskatsausta ja kyselytuntia. 

Pirkanmaan Journalistien valtuutettu Sari Sainio esitti kuitenkin, ettei kokouksia striimata lainkaan. Sainio vetosi siihen, että suora lähetys haittaisi luottamuksellisen keskustelun käymistä valtuustossa. Sainion vastaesitys voitti hallituksen esityksen koeäänestyksessä selvin luvuin. 

Äänestyksen jälkeen liiton puheenjohtaja Hanne Aho kiitti valtuustoa päätöksestä. Puheenvuorossaan hän korosti, että kokousten avaaminen yleisölle olisi voinut haitata luottamuksellisen tiedon välittämistä tasapuolisesti kaikille valtuuston jäsenille.  

”Koen tämän päätöksen tärkeänä viestinä siitä, että kaikki halutaan pitää mukana.” 

 

Suoria kokouslähetyksiä harkittiin Pohjois-Karjalan Journalistien aloitteesta. Joulukuun valtuustossa aloitteen esitellyt valtuutettu Pasi Huttunen piti nyt tehtyä päätöstä kuitenkin hyvänä. Se takaa hänen mielestään sen, että valtuustossa voidaan käydä luottamuksellista keskustelua myös jatkossa. 

”Ehkä itsekin käänsin takkiani tämän asian suhteen”, Huttunen sanoo. 

Huttunen ei pitänyt hyvänä mallia, jossa kokouksista olisi striimattu vain osa. 

”Tuntui, että striimiin olisi päästetty vain ’ihan kivoja’ yleisasioita ja kovat, isot asiat pidetään striimin ulkopuolella.”  

Huttusen mukaan ulospäin olisi vaikuttanut siltä, että valtuusto teeskentelee avoimuutta.  

”Se on väärä viesti.” 

Valtuuston kokoukset ovat nykyisinkin Journalistiliiton jäsenistölle avoimia ja kokousten pöytäkirjat julkisia. Niitä ei kuitenkaan julkaista missään, vaan ne ovat olleet toimistolla nähtävissä. Lisäksi aineistoja on ollut mahdollista pyytää toimistolta sähköisenä. 

Journalistiliiton valtuusto oli koolla 20.–21.toukokuuta etäkokouksessa. 


Lue lisää:  Journalistiliiton valtuusto suhtautui kriittisesti suoriin kokouslähetyksiin, striimiä aiotaan silti kokeilla (Journalisti 3.12.2020)