Media-ala

Etelä-Suomen Media harkitsee yhdeksän työntekijän irtisanomista – ”Tyrmistys on ehkä oikea sana”

Etelä-Suomen Media julkaisee muun muassa kaupunkilehtiä Uudellamaalla. Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut, jotka koskeva sen kaikkia työntekijöitä. Arkistokuva.

Etelä-Suomen Media Oy aloittaa kaikkia työntekijöitään koskevat yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa enintään yhdeksän työntekijän irtisanomiseen.

Yhtiö perustelee neuvotteluja tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä – muun muassa sillä, että koronapandemia on vähentänyt mediamainonnan määrää. Se tavoittelee miljoonan euron säästöjä vuodessa.

Asiasta uutisoivat yhtiön omat lehdet. Neuvottelut alkavat torstaina 5. marraskuuta ja kestävät arviolta kaksi viikkoa.

Etelä-Suomen Median paikallisjohtajan ja Helsingin Uutisten päätoimittajan Karri Kannalan mukaan faktapohjaisen journalismin kysyntä on kasvanut korona-aikana myös paikallisesti. Mediamainonnan määrä on kuitenkin laskenut huomattavasti.

”Koronan ansiosta olemme oppineet uusia toimintamalleja ja -tapoja sekä joutuneet tehostamaan toimintaamme. Nyt pyrimme yt-neuvotteluilla sopeuttamaan kulutasomme pysyvästi uuteen toimintaympäristöön”, Kannala sanoo.

”Mainonta elpyy, mutta se ei palaa pandemiaa edeltäneelle tasolle.”

Yhtiö aikoo myös uudistaa printti- ja verkkomediansa tuotantoa. Kannalan mukaan osa uusista tekemisen tavoista on jo otettu käyttöön.

”Esimerkiksi verkossa olemme tulleet samalle verkkoalustalle koko muun konsernin eli mediatalo Keskisuomalaisen kanssa.”

 

Työtekijöille yt-kutsun ajoitus tuli yllätyksenä, pääluottamushenkilö Petri Lyy sanoo.

”Tyrmistys on ehkä oikea sana. Pari viikkoa sitten pidettiin henkilöstöinfo, jossa kovin kiiteltiin siitä, kuinka vaikeista ajoista huolimatta on tehty hyvää tulosta”, Aamupostin toimittajana työskentelevä Lyy sanoo.

”Myyjät ovat tehneet niin paljon töitä ja hommanneet uusia asiakkaita, ettei korona ollutkaan sellainen taloudellinen katastrofi, miltä se aluksi näytti.”

Hän kuitenkin sanoo, että mainonnan vähenemisen myötä printin sivumäärät ovat pienentyneet ja samalla myös juttujen määrä.

Etelä-Suomen Media julkaisee 18 painettua lehteä ja 15 verkkomediaa. Yhtiöllä on noin 200 työntekijää, joista journalistista työtä tekee 92. Sen julkaisut tavoittavat viikoittain yli 1,1 miljoonaa lukijaa. Yhtiön suurimpia lehtiä ovat Helsingin Uutiset, Tamperelainen, Turkulainen, Länsiväylä ja Vantaan Sanomat.

Yhtiö kävi yt-neuvotteluita myös viime syksynä. Tuolloin neuvotteluissa pohdittiin aluksi 15 työntekijän vähentämistä, mutta lopulta ”kovia irtisanomisia” tehtiin vain 4,4 henkilötyövuoden verran. Siitä 0,6 henkilötyövuotta oli toimituksellista työtä. Irtisanomisten sijaan yhtiö päätti, ettei se esimerkiksi palkkaa eläkkeelle jäävien tai muihin töihin siirtyvien työntekijöiden tilalle uusia ihmisiä.

Etelä-Suomen Media on osa Keskisuomalainen-konsernia, joka kertoi keväällä lomauttavansa kaikki konsernin työntekijät tänä vuonna enintään kolmeksi kuukaudeksi koronaviruspandemian vuoksi. Viime viikolla konserni tiedotti odottavansa liikevoittonsa pienenevän puoleen viime vuodesta, mutta sisältötuotteiden kysynnän olevan edelleen vahvalla tasolla.

Etelä-Suomen Mediassa lomautukset eivät ole toteutuneet täysimääräisesti. Paikallisjohtaja Kannala arvioi, että lomautuksista on käytetty keskimäärin noin kolmannes.

Pääluottamushenkilö Lyy kertoo, että lomautusten määrä on vaihdellut henkilöstöryhmittäin ja esimerkiksi tilattavissa lehdissä niitä on osin myös peruttu. Yt-neuvottelut alkavat erikoisessa tilanteessa.

“Kaikkia lomautuksia ei ole vielä istuttu, vaan niitä on ripoteltu pitkin vuotta.”