Työelämä

Koronavirus rajoittaa toimittajien työmatkoja ulkomaille – Ylellä ollaan varovaisia myös kotimaassa

Koronavirus vaikuttaa toimittajien matkustamiseen myös kotimaassa: Ylen toimipisteiden välillä matkustetaan nyt vain “harkiten”. Helsingin rautatieasemalla riitti vielä kuhinaa keskiviikkoiltapäivänä. Kuva: Tommy Pohjola

Maailmalla leviävä koronavirus vaikuttaa myös suomalaisten toimittajien työmatkoihin.

Isoista mediataloista ainakin Yle rajoittaa koko henkilöstönsä matkustamista. Sanoma Media Finlandissa vältetään isoja yleisötapahtumia. Myös Alma Medialla seurataan tilanteen kehittymistä. 

Yleltä ei lähdetä koulutus- tai konferenssimatkoille ulkomaille. Kotimaan toimipisteiden välillä liikutaan harkiten, ja etätyötä suositellaan, jos se työtehtävien vuoksi vain on mahdollista. 

”Ohjelmatoimintaan liittyvät matkat ovat tämän linjauksen ulkopuolella. Kaikkea matkustusta etenkin epidemia-alueille on harkittava vakavasti”, Ylen viestinnän päällikkö Jere Nurminen sanoo. 

Yksi perutuista työmatkoista olisi esimerkiksi suuntautunut Perugian journalismifestivaalille Italiaan. Sinne Ylestä oli lähdössä muutamia henkilöitä. Tapahtuma peruttiin järjestäjän toimesta kokonaan. 

Lähtökohtaisesti Yle seuraa viranomaistiedotusta. Ulkomailla olevista kirjeenvaihtajista Kiinan-toimittaja on kotiutettu. 

”Päivitämme sitten omaa tilannekuvaamme päivittäin”, Jere Nurminen sanoo.

Yleläisiä on lähes 3 000, joista 89 prosenttia tekee ohjelmatyötä. Tuore matkustusohje koskee siis hyvin montaa työntekijää. 

 

Sanoma Media Finlandin viestintäjohtaja Hanna Johde kertoo sähköpostitse Journalistille, että Sanoma seuraa tilannetta. Ohjeistusta henkilöstölle päivitetään tarpeen mukaan.

Helsingin Sanomien Kiinan-kirjeenvaihtaja työskentelee tällä hetkellä Suomessa.

”Vältämme matkustamista epidemia-alueille ja suuriin yleisötapahtumiin, jos se ei ole liiketoiminnan kannalta välttämätöntä”, Hanna Johde kertoo.

 

Alma Median viestintä- ja brändijohtaja Elina Kukkonen kertoo, että yritys seuraa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ja ulkoministeriön tiedotusta. Almalla ei ole matkustuskieltoa.

”Olemme kehottaneet henkilöstöä arvioimaan huolellisesti matkustamisen tarvetta”, Kukkonen kertoo.

Kaikkiin Alman järjestämiin tapahtumiin ja kokouksiin on lisätty käsidesiä ja muutenkin yhtiössä painotetaan, että jokaisen on huolehdittava hyvästä käsihygieniasta. 

 

THL:n keskiviikkona 4. maaliskuuta aamupäivällä julkaiseman tiedotteen mukaan koronavirustapauksia on tähän meneessä todettu yhteensä yli 93 000, joista Manner-Kiinan ulkopuolella yli 12 000.

Koronaviruksen vuoksi maailmalla on peruttu tai siirretty Perugian festivaalien lisäksi myös muita media-alan tapahtumia. Kansainvälinen media- ja viestintätutkijoiden konferenssi oli määrä järjestää Pekingissä heinäkuussa, mutta se siirrettiin Tampereelle. Google taas on perunut huhtikuulle suunnittellut Global News Initiative -konferenssinsa, joka oli määrä pitää Kaliforniassa.

Suurin osa koronavirustapauksista on todettu Kiinassa, valtaosa Wuhanissa ja Hubein maakunnassa. Kiinassa tapausmäärät ovat olleet laskussa helmikuun puolivälin jälkeen. Epidemian suunnasta ei voi vielä tehdä luotettavia johtopäätöksiä. 

Viime viikon aikana suurin osa tapauksista on todettu Kiinan ulkopuolella. Esimerkiksi Koreassa on todettu yli 5 300 tapausta, Japanissa lähes 300 tapausta ja Iranista on raportoitu yli 2 300 tapausta. 

Tähän mennessä tautiin on kuollut lähes 3 200 ihmistä, joista suurin osa, 93 prosenttia, Hubein maakunnassa.