Liitto

Lakkovaroitus! – Maikkarin viikon työtaistelu vaikuttaisi uutisiin ja ajankohtaistuotantoon

Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen antaa Paltan sopimusneuvottelija Olli Nurmiselle tiedoksi MTV:n lakkovaroituksen. Kuva: Heli Saarela

MTV saattaa mennä lakkoon 10. maaliskuuta. Jos neuvottelutulokseen ei sitä ennen päästä, kestää lakko viikon. Siihen osallistuu noin 140 työntekijää.

Lakkovaroituksen syynä on se, että työnantaja ei ole ollut valmis keskustelemaan palaamisesta normaaliin työaikaan.

Toteutuessaan työtaistelu vaikuttaa muun muassa MTV:n uutisiin, verkkosivuihin ja ajankohtaisohjelmiin. Esimerkiksi MTV Uutiset Live ja Viiden jälkeen -ohjelma jäisivät tulematta.

MTV:n luottamushenkilö Petteri Savolainen perustelee lakon pituutta sillä, että esimiesportaassa on ihmisiä, jotka vaivatta pyörittävät uutistoimintaa. 

”Jos tehdään puolen tai koko vuorokauden lyhyitä ulosmarsseja, niin se ei johda mihinkään. Ja hyllyssäkin on valmiina juttuja.”

Lakkovaroituksesta ei päätetty kevyesti, ja sillä on Petteri Savolaisen mukaan MTV:llä laaja tuki.

”Fiilis on erittäin hyvä. Se lämmittää minua luottamushenkilönä, että neuvottelukunta sai porukoiden täyden tuen. Ollaan valmiita katsomaan päätyyn asti.”

Työantajaa edustaa Palvelualojen työnantajat ry eli Palta. Palta taas on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toiseksi suurin jäsenliitto.

”Palta sanelee meille EK:n isoja linjoja. Nyt odotellaan kutsua sovittelijan toimistolle. Ehkä jo tällä viikolla.”

Lakkovaroitus. Kuva: Heli Saarela

 

Journalistiliitto on neuvotellut lokakuusta lähtien MTV:n sisällöntekijöiden työehtosopimuksesta.

Kesän 2016 kilpailukykysopimus pidensi työaikaa 30 minuuttia viikossa. MTV:llä työaikaa pidennettiin tuolloin enemmän, 50 minuuttia viikossa. Nyt kiky-tunneista ollaan yleisesti luopumassa. Palta ei suostu neuvottelemaan normaaliin työaikaan palaamisesta. Journalistiliitto tarjosi lopulta Paltalle kompromissia, jonka mukaan työaikaa vähennetään kiky-tuntien verran, 30 minuuttia viikossa. Sopimukseen jäisi edelleen 20 minuutin pidennys. Palta torjui kompromissin.

”Tämä on uskomaton tilanne, kun lähes viisi kuukautta neuvottelujen aloittamisen jälkeen työnantaja keksii, ettei MTV:ssä palatakaan normaaliin työaikaan. Työnantajan haluttomuus sopimiseen tuli yllätyksenä”, sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Paltan neuvotteluasenne harmittaa Journalistiliiton puheenjohtajaa Hanne Ahoa ja edunvalvontajohtaja Petri Savolaista. Kuva: Heli Saarela

Paltan vaatimukset ovat kautta linjan olleet ylimitoitettuja, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.

”Paltan tavoitteet ovat epärealistisia, eivätkä vastaa sen jäsenten, esimerkiksi MTV:n tarpeita. Tilanne on ollut nähtävissä muissakin Paltan jäsenyrityksissä ja MTV:n kohdalla tämä korostuu. Palta ajoi meidät tähän tilanteeseen”, Aho sanoo.

”Palta ei aja jäsenyritystensä, kuten MTV:n etua, vaan omaa ja EK:n etua. MTV ja sen työntekijät kyllä pääsisivät fiksuun ratkaisuun, mutta Palta haraa vastaan”.

”MTV:n työntekijät päättivät lakosta yksimielisesti. Haluamme tasa-arvoista kohtelua muiden media-alan työntekijöiden ja muiden alojen työntekijöiden kanssa”, sanoo luottamushenkilö Petteri Savolainen.

Lue myös Paltan oma tiedote tästä.