
Korkein hallinto-oikeus linjasi tänään perjantaina 20. joulukuuta tehdyssä päätöksessään, että Pietarsaaren kaupunki toimi väärin, kun se vuonna 2016 salasi osan kaupunginjohtajan tehtävää varten haastateltujen henkilöllisyyksistä. Päätöksestä kertoo Vasabladet.
Pietarsaari käytti hakuprosessissa ulkopuolista rekrytointikonsulttia. Kaikkien konsultin haastattelemien hakijoiden nimiä ei toistuvista pyynnöistä huolimatta annettu median tietoon. Menettely on vastoin viranomaisiin ja heihin työhönsä normaalisti sovellettavaa julkisuusperiaatetta.
Uutistoimisto Svensk Presstjänst valitti salauspäätöksestä sekä hallinto-oikeuteen että nyt päätöksensä antaneeseen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO:n mukaan nimien salaaminen oli väärin.
”Päätös on hyvää jatkumoa korkeimman hallinto-oikeuden viime vuosien julkisuusmyönteisille linjauksille”, Journalistiliiton lakimies Tytti Oras sanoo,
”Se selkiyttää julkisuuslain soveltamista silloin, kun puhutaan julkiseen sektoriin sidoksissa olevasta yritystoiminnasta. Toimittajillahan on ollut tällaisissa tapauksissa tiedonsaantiongelmia.”
Lue lisää julkisuuslaista: Miksi saan tietoja helpommin veroparatiisista kuin Suomen kaupparekisteristä, kysyy tutkiva toimittaja Jyri Hänninen esseessään (Journalisti 10/2019)

Uusimmassa lehdessä
- Ylen Kajaanin kutistunut toimitus seuraa koko Kainuuta. Seurasimme päivän, miten väki riittää deskiin, Oulujärven jäälle ja Suomussalmelle pitkän ajomatkan päähän.
- Ministeriö lupaa suitsia työttömyyskorvausten selvitysbyrokratiaa
- Milloin verkossa roihuava rasismi kelpaa juttuaiheeksi?
- Kulturtidskrifter slåss om krympande anslag – Astra har näsan över vattenytan