Käräjäoikeuden salissa istutaan viidettätoista tuntia. Vastaajat ovat hukanneet todisteensa, kun heidän Youtube-kanavansa on suljettu. He haluavat kesken oikeudenkäynnin käydä tulostamassa yli sata sivua omia twiittejään. Vastaajat selostavat tuntikausia täysin asiaan kuulumattomia mielipiteitä ja tapahtumia. Oikeuden puheenjohtaja kyselee toistuvasti, miten vastaajien puheet oikein liittyvät käsittelyssä olevaan tapaukseen ja kehottaa kymmeniä kertoja heitä menemään asiaan. Tunnit kuluvat, itseään edustavat vastaajat eivät oikein tiedä, mitä ovat todisteet tai loppulausunnot. Käytävässä todistajat odottelevat tunnista toiseen.
Helsingin käräjäoikeudessa jatkuu tänään torstaina 12. joulukuuta oikeudenkäynti, jossa toimittaja Jessikka Aro hakee lähestymiskieltoa “tutkivina kansalaistoimittajina” esiintyville Panu Huuhtaselle ja Tiina Keskimäelle. Lähestymiskieltohakemuksen mukaan kaksikko on ainakin vuodesta 2018 saakka raportoinut ja kommentoinut Aron elämää ja työtä tavalla, jonka Aro kokee häiriköinniksi ja jopa vainoamiseksi.
Se, mihin Aro pyrkii lähestymiskiellolla, tiivistyi oikeussalissa maanantaina 9. joulukuuta yhteen sanaan: ”Elämään.”
Journalisti seurasi käräjäoikeuden tapahtumia maanantaina noin 14 tunnin ajan ja raportoi suorana Twitteriin. Sieltä löytyvät edelleen kaikki twiitit, myös tähän artikkeliin lisätyt.
Lähestymiskielto tarkoittaa, että henkilön hengen, terveyden, vapauden tai rauhan suojaamiseksi voidaan jotakuta toista kieltää ottamasta häneen yhteyttä. Lähestymiskiellon rikkominen on rangaistavaa. Rangaistus on sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta. Kiellon rikkominen on virallisen syytteen alainen rikos, jonka syyttäjä vie oikeuteen. Lähestymiskiellosta voi lukea lisää esimerkiksi Oikeus.fi-sivuilta.
Huuhtanen ja Keskimäki haluavat, että lähestymiskieltoa käsitellään Korkeimmassa oikeudessa asti. Jos käräjäoikeus hyväksyy Aron hakemuksen astuu se todennäköisesti voimaan heti. Päätöksestä valittaminen ei estä tai keskeytä kieltoa, ellei hovioikeus jostain syystä niin määrää. Lähestymiskielto voi siis vaikuttaa ensi viikolla Helsingin hovioikeudessa jatkuvaan mv-oikeudenkäyntiin.
Aikaisemmin lokakuussa hovioikeudessa nähtiin esitys, joka muistuttaa käräjäoikeudessa nähtyä, mutta sillä erotuksella, että hovissa Huuhtanen ja Keskimäki tekivät suoria lähetyksiään salissa yleisön joukosta. Jatkossa tämäkään ei kävisi, sillä lähestymiskielto tarkoittaisi, että Huuhtanen ja Keskimäki eivät saa olla samassa tilassa Aron kanssa.
Käräjäoikeus käsittelee lähestymiskieltoihin liittyviä hakemuksia usein rutiininomaisesti, ja siksi käräjäoikeus oli varannut Jessikka Aron tekemän hakemuksen käsittelyyn yhden työpäivän, maanantain 9.joukukuuta.
Päivä salissa 508 kuitenkin venyi ensin alkuiltaan ja sitten puoleen yöhön, jolloin vielä kuultiin viimeistä todistajaa. Siinä vaiheessa todistaja oli jo odottanut vuoroaan salin ulkopuolella useita tunteja. Huuhtanen ja Keskimäki ovat käräjäoikeudessa sanoneet, että torstainakin istutaan myöhään yöhön.
Mitä oikeussalissa sitten tapahtui? Miksi lähestymiskiellon käsittely venyi maanantaina?
Huuhtanen ja Keskimäki jaarittelivat, selostivat, selittivät ja pitivät monologia. Vastaajien osin sekavissakin ja monesti hihittelyn sävyttämissä puheissa käsiteltiin asioita, jotka eivät ollenkaan tai ainoastaan etäisesti liittyvät oikeussalissa käsiteltävään hakemukseen lähestymiskiellosta. Huuhtanen ja Keskimäki eivät tunteneet oikeuskäsittelyn prosessia tai välillä edes peruskäsitteitä, mutta eivät silti käyttäneet avustajaa. Oikeuden puheenjohtaja ei ainoastaan huomauttanut Huuhtasta ja Keskimäkeä useasti, vaan myös opasti vastaajia sujuvampaan ja ripeämpään toimintaan.
Oppi ei mennyt perille. Välillä vastaajilta olivat hukassa myös todisteet ja muistiinpanot.
Avustajan saa, kun sellaista pyytää. Ei voi viitata esimerkiksi varattomuuteen. Oikeuslaitos auttaa. Huuhtanen ja Keskimäki voisivat käyttää käräjäoikeudessa avustajaa.
Haastehakemuksen mukaan ”vainoaminen on tapahtunut seuraamalla Aroa fyysisesti hänen esiintymistilaisuuksiin ja hänen vireillä olevaan oikeudenkäyntiin sekä videoimalla ja levittämällä halventavaa materiaalia ja yksityiselämän piiriin kuuluvaa tietoa julkisuuteen.”
Käräjäoikeuteen Aron on ajanut häneen kohdistunut vihapuhe. Hakemuksen mukaan ”Huuhtanen ja Keskimäki haluavat kostaa Arolle siitä, että hän teki vuonna 2016 Ilja Janitskinista tutkintapyynnön, joka sittemmin johti ehdottomaan tuomioon muun muassa törkeästä kunnianloukkauksesta, sekä siitä, että hän on maininnut Keskimäen nimen syyskuussa 2019 julkaistussa kirjassaan. Janitskinin tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Huuhtanen ja Keskimäki ilmoittavat kaivavansa kaikki Aron taustat.”
22. marraskuuta 2019 Huuhtanen ja Keskimäki ovat ”lukeneet koko lähestymiskieltohakemuksen ääneen YouTube-videossaan” eli kolme viikkoa ennen oikeudenkäynnin alkua. Yleensä oikeudenkäyntiasiakirjat tulevat julkisiksi vasta silloin, kun ne esitellään oikeussalissa.
Youtube sulki Huuhtasen ja Keskimäen videokanavan samana päivänä kuin istunto käräjäoikeudessa alkoi. Sulkeminen tuli toimittajina esiintyville Huuhtaselle ja Keskimäelle yllätyksenä. He kun olivat säilöneet kanavalle tärkeää materiaalia, jota oli tarkoitus esitellä oikeussalissa. Sivustolla on ilmoitus ”Tämä tili on suljettu, koska sillä on rikottu toistuvasti tai vakavasti YouTuben käytäntöä, joka kieltää uhkailevan, kiusaavan ja häiritsevän sisällön.”
Huuhtasen ja Keskimäen mukaan heitä kohdellaan väärin ja heidän kunniaansa loukataan törkeällä tavalla. Vastaajat kertovat olevansa vain ”pikkutubettajia”, joiden sananvapautta ollaan rajoittamassa. Tähän oikeussalissa moneen kertaan toistettuun väitteeseen käräjäoikeus puuttuikin.
”Ei tässä mitään sensuuria olla hakemassa”, käräjäoikeuden puheenjohtaja Simo Kolehmainen sanoo.
Maanantaina Journalisti pyysi kahdesti Panu Huuhtaselta haastattelua. Haastattelu olisi tehty jossakin rauhallisessa paikassa käräjäoikeuden odotustiloissa. Tämä ei sopinut Huuhtaselle, koska hän ei saanut ottaa haastattelutilanteeseen mukaan Tiina Keskimäkeä eikä lähettää haastattelutilannetta suorana verkkoon. Huuhtanen myös ehdotti, että haastattelu tehtäisiin heidän kannattajajoukkonsa ympäröimänä. Jo ennen haastattelupyynnön esittämistä eräs fani leimasi Journalistin ”valemediaksi”.
Tänään torstaina 12. joulukuuta Journalisti seuraa jälleen tapahtumia Helsingin käräjäoikeudessa Twitter-tilillä @journalehti.