
Euroopan parlamentin puhemiehistö päätti tällä viikolla perustaa uuden EU:n laajuisen tutkivan journalismin palkinnon. Palkinnon tarkoitus on korostaa lehdistönvapauden ja median riippumattomuuden tärkeyttä, ja se nimetään Maltalla lokakuussa 2017 murhatun tutkivan toimittajan Daphne Caruana Galizian mukaan. Caruana Galizia oli erikoistunut tutkimaan korruptiota, rahanpesua, verovilppiä ja järjestäytynyttä rikollisuutta.
Palkinnon perustamista ehdotettiin jo kuukausi murhan jälkeen, mutta sen perustamiseen kului kaksi vuotta. Asia on ollut poliittisesti arka, sillä Caruana Galizian murhalla saattaa olla kytköksiä maltalaisiin poliitikkoihin.
Palkinnosta oli mukana päättämässä puhemiehistöön kuuluva Heidi Hautala (vihr.).
”Palkinnolla voidaan muun muassa kiittää journalisteja näiden tekemästä tärkeästä työstä. Journalistit paljastivat esimerkiksi LuxLeaksin ja Panaman paperit, ja Euroopan parlamentti on niiden ansiosta voinut ryhtyä työskentelemään paremmin veronkiertoa vastaan”, Hautala kertoo puhelimitse Strasbourgista.
Palkintosummasta, sen myöntökriteereistä tai aikataulusta ei ole vielä tehty päätöstä. Hautalan mukaan tarkoitus on, että puhemiehistö laatii palkinnon säännöt ja kriteerit, mutta poliitikot eivät itse myönnä palkintoa.
”Sehän olisi ristiriidassa median vapauden kanssa. Parasta olisi, jos palkinnon voisi myöntää esimerkiksi journalistien edustajista muodostettu toimikunta”, Hautala sanoo.

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.