”Teette liian vähän, täytyy tehdä enemmän ja tehokkaammin” – yt-neuvotteluja useissa mediayhtiössä

Fokus Media lakkauttaa Ellen ja Cosmopolitanin, mutta Oma Aika -lehti siirtyy uudelle omistajalle. Kuva: Heli Saarela

Yt-neuvotteluja on käynnissä tai hiljattain päättynyt useissa mediayhtiöissä.

Fokus Mediassa yt-neuvottelut päättyivät 30. lokakuuta. Yhtiö päätti lakkauttaa Ellen ja Cosmopolitanin ja irtisanoa kahdeksan työntekijää. Lehtien viimeiset numerot ilmestyvät ensi vuoden helmikuussa. Journalisti kertoi yt-neuvottelujen alkamisesta ja lehtien lakkauttamissuunnitelmasta 11. lokakuuta.

Yhtiö myös ulkoistaa Auto Bild Suomi -lehden sisällöntuotannon Hymiö Helsinki -yritykselle. Toimituksen kolme työntekijää siirtyvät sen palvelukseen vanhoina työntekijöinä, päätoimittajaa lukuun ottamatta.

Fokus Media oli aiemmin kertonut lakkauttavansa myös Oma Aika -lehden. Sen kuitenkin ostaa LehtiMoguli oy, jonka palvelukseen toimitus siirtyy vanhoina työntekijöinä.

Oman Ajan päätoimittajana aloittaa entinen toimituspäällikkö, Anu Virnes-Karjalainen.

Yhtiöön jäävät työntekijänsä Fokus Media lomauttaa kahdeksi viikoksi, pääluottamushenkilö Petri Laulajainen kertoo. Lomautukset eivät koske asiakaslehtien ja yritysjulkaisujen työntekijöitä

Lisäksi Fokus Media vaihtaa toimitusjohtajaa. Tapani Pitzen, yhtiön pääomistaja, siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi ja hänen tilalleen tulee Mikko Saastamoinen.

Fokus-median yt-neuvottelujen päättymisestä ja uudesta toimitusjohtajasta kertoi Markkinointi & Mainonta.

 

Etelä-Suomen Median yt-neuvotteluissa työnantaja löysi säästöt pääasiassa muualta kuin irtisanomisista.

Yhtiö ilmoitti harkitsevansa enintään 15 työntekijän irtisanomista. ”Kovia irtisanomisia” tehtiin lopulta 4,4 henkilötyövuoden verran, mistä 0,6 henkilötyövuotta oli toimituksellista työtä. Vähennys koski Seinäjoen Sanomia.

Irtisanomisten sijaan yhtiö ei esimerkiksi palkkaa eläkkeelle jäävien eikä aiemmin irtisanoutuneiden tai myöhemmin irtisanoutuvien työntekijöiden tilalle uusia ihmisiä. Lisäksi osaa määräaikaisuuksista ei jatketa.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudun toimituksista työnantaja vähentää tällä tavoin vuoden 2022 loppuun mennessä vähintään viisi henkilötyövuotta, pääluottamushenkilö Jukka Hämäläinen kertoo.

Kaupunkilehti Turkulainen muuttuu yksipäiväiseksi ensi vuoden alusta, ja verkkolehti Iltamakasiinin julkaiseminen lopetetaan. Lisäksi henkilöstöltä tulleita säästöesityksiä toteutetaan yli 100 000 euron edestä.

Näin Etelä-Suomen Media aikoo säästää 2,5 miljoonaa euroa, mikä oli myös alkuperäinen tavoite.

Hämäläinen sanoo tuloksen olevan lähtötilanteeseen nähden siedettävä. Hän ei kuitenkaan usko, että työt aidosti vähenisivät.

”Kiire tulee lisääntymään. Työnantaja käyttää koko ajan retoriikkaa, että te teette liian vähän ja täytyy tehdä enemmän ja tehokkaammin. En näe töiden vähenemistä, ehkä jopa lisääntymistä.”

Etelä-Suomen Median yt-neuvottelut päättyivät 17. lokakuuta.

Etelä-Suomen Media kävi erikseen samaan aikaan yt-neuvottelut myös vastikään Keskisuomalainen-konserniin ostetussa Loviisan Sanomissa. Ne päättyivät 16. lokakuuta.

Sieltä irtisanottiin kaksi sivun- ja ilmoitusvalmistajaa, jotka kuuluivat journalistien työehtojen piiriin. Lehti siirtyy ennakoivaan taittoon.

 

Lääkäriliitto on taas päättänyt harventaa Lääkärilehden ilmestymistä. Pääluottamushenkilö Marianne Jansson kertoo, että ilmestymispäiviä vähennetään ensi vuodelle kolmella.

Lääkäriliitto kävi aiemmin syksyllä yt-neuvottelut, joissa irtisanottiin kuusi. Heistä kaksi oli Lääkärilehden toimituksesta. 

 

Keskipohjanmaata ja useita paikallislehtiä kustantava KPK Yhtiö aloitti yt-neuvottelut 15. lokakuuta. Yhtiö aikoo säästää 1,7 miljoonaa euroa ja harkitsee enintään 15 työntekijän irtisanomista.

Yt-neuvotteluista kertoi ensimmäisenä Keskipohjanmaa.

Yhtiö pohtii myös, jäisivätkö Keskipohjanmaan ja Kalajokilaakson maanantain printtilehdet jatkossa ilmestymättä. Keskipohjanmaa on nykyisin seitsenpäiväinen sanomalehti, Kalajokilaakso ilmestyy kahdesti viikossa.

Yt-neuvotteluita on käyty muun muassa myös SLP Kustannuksessa, Ilkassa ja Pohjalaisessa, Ylessä sekä Nelonen Median Aito radiossa.