Eero Hyvönen JSN:n johtoon

Eero Hyvönen aloittaa JSN-kautensa 1.1.2020.  Kuva: Jukka Rapo

Julkisen sanan neuvoston uusi puheenjohtaja on oikeustieteen kandidaatti Eero Hyvönen. 60-vuotias Hyvönen siirtyy tehtävään Yle Metropolin ja Suomi-deskin päällikön tehtävästä.

JSN:n kannatusyhdistys päätti valinnasta tänään torstaina. Hyvönen aloittaa nelivuotisen toimikautensa ensi vuoden alussa.

Hyvönen sanoo korostavansa sananvapausasioissa ennen kaikkea ihmisten oikeutta tietoon. 

“Suomessa on suurelta osin hyvä julkisuuslainsäädäntö, vaikka sen tiukentamisaikeista ollaan ihan viime päivinäkin saatu lukea”, Hyvönen sanoo. 

“Kansainvälisessä vertailussa mediamme on taloudellisista reunaehdoistaan huolimatta luotettavuudessa kärkipäätä. Alan taloudessa näyttäisi tapahtuneen käänne parempaan, mutta luotettavuuden takaamiseksi on jatkossakin totta kai työskenneltävä.”

Elina Grundströmiä tehtävässä seuraava Hyvönen on toiminut Ylessä myös aluetoiminnan kehityspäällikkönä ja Yle Hämeen päällikkönä.

Aiemmin Hyvönen on työskennellyt Nelosen uutisten vastaavana päätoimittajana ja Helsingin Sanomien päätoimittajana. Lisäksi hän on ollut Radio Cityn ja Ylioppilaslehden päätoimittaja.

Hyvönen on edustanut Sanomaa JSN:n kannatusyhdistyksessä ja toiminut neuvoston varajäsenenä. Hän kertoo harkinneensa tehtävään hakemista jo neljä vuotta sitten. 

”Olin kuitenkin silloin juuri aloittanut työpaikassani, ja jätin siksi silloin väliin. Mutta nyt oli selvää, että jos aion tähän tehtävään haettava, sen on oltava nyt”, Hyvönen sanoo.

JSN:n kannatusyhdistys arvosti neuvoston tiedotteen mukaan valinnassa Hyvösen monipuolista kokemusta media-alan journalistisista johtotehtävistä sekä hänen motivaatiotaan puheenjohtajan tehtävään.

”Hyvönen on osoittanut päätoimittajana vahvaa journalistisen etiikan hallintaa ja hyvää harkintakykyä kovissakin paikoissa. Uskomme, että hän kykenee luotsaamaan JSN:ää menestyksellisesti aikana, jolloin luotettavan median tarve on poikkeuksellisen korostunut”, yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Jukka Holmberg toteaa tiedotteessa.

“Eero on analyyttinen ja ammattitaitoinen ihminen ja lisäksi poikkeuksellisen hyvä kuuntelija”, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho,  joka kuului valintaa valmistelleeseen lautakuntaan.

“Lisäksi minusta tuntuu, että hän on vähän rock.”

Elina Grundström on johtanut Julkisen sanan neuvostoa sen ensimmäisenä päätoimisena puheenjohtajana vuodesta 2016. Grundström ilmoitti toukokuussa, että hän ei hae toiselle puheenjohtajakaudelle.

Valintalautakuntaan kuuluivat Holmbergin ja Ahon lisäksi Aikakausmedian liittojohtaja Mikko Hoikka ja Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö Timo Huovinen.

Tehtävää haki yksitoista henkilöä.