Toimittaja Perttu Häkkisen kunniaksi perustetaan marginaalikulttuuria tukeva säätiö

Panu Hietaneva (vas.) on perustamassa alakulttuurien tukemiseen keskittyvää Perttu Häkkisen säätiötä. Kuva on julkaistu alun perin Journalistissa kesäkuussa 2016. (Kuva: Vesa Laitinen)

Viime elokuussa kuolleen toimittaja Perttu Häkkisen muistoksi ollaan perustamassa säätiötä, joka jakaa apurahoja, stipendejä ja palkintoja “Häkkisen hengessä”.

Säätiön perustajat ovat Häkkisen työpari Panu Hietaneva, Ylen tuottaja Heidi Laaksonen, ohjaaja Otso Tiainen, Startup Refugees -kansalaisjärjestön johtaja Elisa Vepsäläinen ja jääkiekkoilija Topi Jaakola, joka lahjoitti säätiön pääoman ja keksi idean säätiön perustamisesta.

“En tuntenut Perttu Häkkistä henkilökohtaisesti, mutta arvostin ja kunnioitin hänen ajatteluaan. Häkkinen ei arvottanut ihmisiä yhteiskunnallisen statuksen, poliittisten aatteiden tai koulutustason perusteella, vaan suhtautui kaikkiin tasavertaisesti ja kunnioittavasti. Häkkinen jätti jälkeensä hengenperinnön, jota täytyy tukea myös tulevaisuudessa”, Jaakola sanoo tiedotteessa.

Helsingin Sanomat ja Yle kertoivat jääkiekolla vaurastuneen Jaakolan lahjoittaneen säätiön peruspääoman 50 000 euroa. Jaakola voitti jääkiekkon MM-kultaa vuoden 2011 Leijona-joukkueessa. 

Perustajat jättivät perustamiskirjan Patentti- ja rekisterihallitukseen 10. kesäkuuta, jolloin Häkkinen olisi täyttänyt 40 vuotta. Perttu Häkkisen Säätiö tukee “marginaalipaskaa eli omaehtoista taidetta ja tutkimusta”.

“Suomalaiset säätiöt tukevat vuosittain suurilla summilla suomalaista tiedettä, taidetta ja kulttuuria, mutta selvityksemme mukaan maastamme puuttuu säätiö, joka keskittyisi alakulttuureihin ja marginaaleihin”, Hietaneva sanoo tiedotteessa.

Säätiölle ei tule varsinaista apurahahakua, vaan se myöntää apurahoja kerran tai pari vuodessa. Perustajat kannustavat lähestymään sitä, jos “oma häröily henkiolentojen, syntetisaattoreiden, roskaelokuvien tahi kansanperinteen parissa on sellaista, josta Häkkinen olisi digannut”, Heidi Laaksonen sanoo.
 

Säätiö haluaa tukea asioita, jotka olivat lähellä Perttu Häkkisen sydäntä: salatieteiden ja uskontojen tutkimusta, undergroundkulttuuria, ITE-kirjallisuutta, valtavirrasta poikkeavaa kuvataidetta, omaperäistä tutkimustyötä ja marginaalisia kulttuuri-ilmiöitä, joiden tekijät saavat harvoin apurahoja.

“Haluamme osaltamme olla jakamassa Häkkisen henkistä perintöä. Tämän työn jatkamiselle on eittämättä tarvetta tämän päivän ‘mielikuvituskriittisessä yhteiskunnassa’, kuten Perttu asian muotoili”, Topi Jaakola sanoo.

Säätiö on avoin kaikille yhteistyökuvioille, jotka tähtäävät suomalaisen marginaalikulttuurin tukemiseen.

Toimittajana, tietokirjailijana ja muusikkona työskennellyt Perttu Häkkinen kuoli polkupyöräonnettomuudessa viime elokuussa. Hän työskenteli uransa aikana muun muassa Helsingin Sanomissa, Yle Puheessa ja YleX:ssä. Hän kirjoitti kaksi tietokirjaa, Valonkantajat yhdessä Vesa Iitin kanssa ja Kumpulan surmia käsittelevän Hukkumisen.

 

Lue lisää aiheista: