Helsingin Sanomat jääväsi toimittajan sukulaisuussuhteen takia

Helsingin Sanomat on jäävännyt toimittajansa osallistumisen Kemijärven ja Kemin sellutehdashankkeita koskevaan uutisointiin. Syynä on toimittajan läheinen suhde biotuotehdas Boreal Biorefin omistajaan. Toimittajan isä, Kemijärven entinen kunnanjohtaja ja entinen kansanedustaja Timo E. Korva on yksi tehtaan kolmesta pääomistajasta ja hankkeen puuhamiehistä. 

HS teki jääväuspäätöksensä 2.5. julkaistuaan aiemmin tällä viikolla uutisen, jossa kerrottiin Metsä Groupin kilpailevasta tehdashankkeesta Kemijärven naapurikaupungissa Kemissä. Uutisessa tuotiin esiin hankkeen kielteisiä vaikutuksia Kemijärven tehdashankkeelle. 

Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka sanoo, että lehden journalistinen prosessi on pettänyt, ja että asia on käyty toimittajan kanssa yhteisesti läpi.

“Sukulaisuussuhde kiistan toisena osapuolena olevan yhteen yhtiön puuhamiehistä, hallituksen varapuheenjohtajaan ja osaomistajaan aiheuttaa selkeästi esteellisyyden. Tämä yhteys ei ollut esimerkiksi toimituksen johdon tiedossa ennen uutisen julkaisua”, Mukka sanoo.

HS on lisännyt uutisen loppuun maininnan, jossa todetaan kirjoittaja on olevan esteellinen käsittelemään aihepiiriä jatkossa. Jääväyspäätöksestä huolimatta Mukka puolustaa julkaistua juttua.

 ”Tässä tapauksessa Metsä Groupin kaavaileman sellutehtaan suhde kilpaileviin tehdashankkeisiin, kuten Kemijärven biotuotetehtaaseen, on perusteltu aihe ja näkökulma. Kyseinen uutinen on sisällöltään kurantti osa journalistista kokonaisuutta.”

“Lähipiiriyhteys oli ongelmallinen, koska siitä voi voi syntyä virheellinen mielikuva jutun motiiveista. Itse juttu kestää kuitenkin journalistisen tarkastelun, eli sukulaisuussuhde ei näkemyksemme mukaan ole vaikuttanut tehtyihin sisällöllisiin valintoihin.”

Mukka muistuttaa, että HS:n noudattavan Journalistin ohjeita, joiden mukaan toimittajan ei pidä käsitellä aiheita, joihin voi liittyä henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus.

“Meillä on tämän lisäksi omat, hyvinkin yksityiskohtaiset eettiset ohjeet, joissa suhdetta lähipiiriinkin on käsitelty vielä tarkemmin. Toimittajan ei pidä käsitellä aiheita, joista voi syntyä mielikuva siitä, että jutuntekoa on ohjannut joku muu kuin journalistinen intressi.”

Jäävätty toimittaja Marjo Valtavaara hyväksyy HS:n johdon päätöksen.
“Jäävääminen on tietysti täysin ok. En ole nimenomaisesta yhtiöstä kirjoittanut aiemmin, vaikka Pohjois-Suomen ja Kemijärvenkin asioista toki monesta kulmasta laajalla skaalalla. Tämä juttu tilattiin minulta erittäin nopealla aikataululla, ja olisin sen hyvillä mielin jättänyt tekemättäkin.”

Valtavaara vakuuttaa, että sukulaisuussuhde ei vaikuttanut jutun sisältöön.
“Omassa mielessäni Kemijärven tehdashanke näyttäytyy muuttotappiokunnan työllisyyshankkeena.”

EDIT: 3.5.2019 klo 11.51. Lisätty jäävätyn toimittajan kommentit.