Ylen yt-neuvottelut päättyivät: ei irtisanomisia

Yleisradiossa tammikuussa alkaneet kahdet yt-neuvottelut ovat päättyneet. Niiden piirissä oli yhteensä melkein 500 henkilöä. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva 

Yleisradion Uutis- ja ajankohtaistoiminnassa tammikuussa alkaneet kahdet yt-neuvottelut ovat päättyneet.

Studio ja kuva -osaston yt-neuvottelujen seurauksena yhden henkilön työtehtävä päättyi, mutta hänelle löytyi toinen. Työntekijöiden määrä vähenee kahdella eläköitymisjärjestelyjen kautta. Suorilta irtisanomisilta vältyttiin.

Studion ja kuvan neuvottelujen piirissä oli 97 henkilöä, ja niiden alussa työnantaja ilmoitti vähentämistarpeeksi enintään viisi. Neuvottelut koskivat Tiimi ja ohjaustyö- sekä Tekninen kehitys ja alustanhallinta -kokonaisuuksia.

Suomenkielisen aluetoiminnan yt-neuvotteluissa ei ollut henkilöstön vähentämistarvetta, mutta työnantaja arvioi, että 35 työtehtävää voi loppua nykyisessä muodossaan. Neuvottelujen piirissä oli noin 390 henkilöä.

Aluetoiminnan neuvottelujen seuraukset ovat muutoksia henkilöstön työnkuviin ja työehtoihin.
 

Studio ja kuva -osaston yt-neuvottelujen alussa työnantaja ilmoitti niiden tavoitteeksi toiminnan tehostamisen ja järkeistämisen.

Viiden henkilön vähentämisen lisäksi työnantaja suunnitteli edellyttävänsä työntekijöiden sitoutuvan työsopimuksella tekemään enemmän ilta- ja yötyötä kuin mitä työehtosopimus edellyttää ilman työntekijän erillistä suostumusta.

Ylen pääluottamushenkilö Anu Kähkönen sanoo työehtojen muutossuunnitelman taustalla olleen sen, että Studio ja kuva -osaston työt ajoittuvat vain aikaiseen aamuun ja iltaan. Koska työehtosopimus rajoittaa ilta- ja yövuorojen määrää, kaikkien työtuntivelvoitteita ei saatu täyteen.

Lopulta uusia työsopimuksia ei tehty, Kähkönen sanoo.

”Sen sijaan sovittiin, että työnantaja ja työntekijät neuvottelevat tarvittaessa tessin ylittävistä vuoroista tilapäisen sopimuksen luottamushenkilön välityksellä.”

”Lisäksi työnantaja järjestelee vuorotyötä työterveyshuollon avustuksella uudelleen niin, että siitä aiheutuu työntekijöille vähemmän haittaa. Tämä helpottaa myös aamuvuorojen tekemistä.”

Aluetoiminnan yt-neuvotteluissa työnantaja ilmoitti tavoittelevansa muun muassa toimittajien läsnäolon lisäämistä kentällä kaikkialla Suomessa sekä heidän työnsä itseohjautuvuutta ja joustoa.

Neuvottelujen seurauksena muun muassa 18 henkilöä siirtyy päälliköiden ja ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen piiristä Ylen ohjelmatyöntekijöiden työehtosopimuksen piiriin.

Esimiesten vastuualueet uudistuvat, ja eri paikkakuntien toimitukset tekevät jatkossa osin yhteisiä sisältöjä.