Toimittaja Linda Pelkosen uhkailijalle tuomio hovioikeudessa

Ylellä nykyisin työskentelevä toimittaja Linda Pelkonen helpottui, kun hovioikeus antoi häntä uhkailleelle miehelle tuomion.
“Hovioikeuden tuomio on linjaus siitä, että tällaista toimintaa ei Suomessa hyväksytä”, Pelkonen sanoo.

 

Helsingin hovioikeus on tuominnut toimittaja Linda Pelkoselle lukuisia kertoja soitelleen miehen laittomasta uhkauksesta sakkoihin. Asiasta uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Kaleva.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteet viime keväänä. Se arvioi, että poliisin äänitutkimus ei voinut aukottomasti todistaa, että soittaja oli juuri liittymän haltija. Mies sanoi käräjäoikeudessa, että joku muu oli soittanut puhelut hänen numerostaan.
Hovioikeus on toista mieltä. Se arvioi, että soittaja oli sama mies kuin liittymänhaltija ja tuomitsi tämän 30 päiväsakkoon sekä maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset Pelkoselle. Lisäksi hänen tulee korvata Pelkosen noin 2800 euron oikeudenkäyntikulut.

Kyse on syksyn 2015 tapahtumista, jotka alkoivat, kun Pelkonen kirjoitti uutisen Uuteen Suomeen Kempeleellä sattuneesta raiskaustapauksesta.

Jutun julkaisun jälkeen Pelkonen sai samasta puhelinnumerosta useita puheluita. Puheluissa miehen ääni kertoi toimittajalle toistuvasti, että tämä saattaa joutua raiskauksen uhriksi. Miesääni oli lisäksi kertonut toimittajalle, että tämän “kannattaa olla tarkkana liikkuessaan ulkona”. Mies oli myös sanonut muuttaneensa koiranulkoilutusreittejään.

Puheluiden seurauksena Pelkonen oli alkanut vältellä julkisia paikkoja, eikä hän ollut uskaltanut liikkua vapaasti ulkona.

Pelkonen on tyytyväinen ja helpottunut tuomiosta.

“Yli kolmen vuoden käsittelyn jälkeen asiassa on saatu tuomio, joka antaa selkeän viestin ilmiön vakavuudesta. Hovioikeuden tuomio on linjaus siitä, että tällaista toimintaa ei Suomessa hyväksytä.”

Syyttäjä Sonja Varpasuo teki aikanaan syyttämättäjättämispäätöksen vähäisyysperusteella. Hänen mukaansa toimittajan on siedettävä loukkaavia kommentteja enemmän kuin muiden. Pelkonen muistuttaa, että uhkailu ja kunnianloukkaus ovat tuomittavia tekoja siinäkin tilanteessa, että kyseessä on toimittaja. Myöhemmin valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen päättikin aloittaa esitutkinnan.
“Journalistien sananvapaus on äärimmäisen tärkeä asia, ja yritykset rajoittaa sitä otetaan vakavasti”, Pelkonen sanoo.

Pelkonen on kiinnittänyt huomiota siihen, että mies on kiistänyt syyllistyneensä uhkaukseen, koska on puheluissa käyttänyt passiivimuotoa.
“Ei uhkaus ole yhtään vähempää uhkaava jos henkilö toteaa, että ‘sut raiskataan’ kuin jos hän kertoisi suoraan aikovansa tehdä tämän itse.”

Pelkosen mukaan soittaja saattoi kuvitella pääsevänsä uhkailusyytteestä, koska väitti, että kyse ei ole uhkauksesta.
“Toisaalta tämän tyyppinen puhelu, jossa kerrotaan erikseen, että tämä ei ole uhkaus, tekee keskustelusta jopa entistä uhkaavamman”, Pelkonen sanoo.

Journalisti uutisoi samasta syytekokonaisuudesta viime keväänä, kun Helsingin käräjäoikeus antoi jutussa kaksi tuomiota. Toinen mies tuomittiin kunnianloukkauksesta helmikuussa sakkoihin. Mies oli lähettänyt Pelkoselle tekstiviestin, jossa hän kirjoitti, että ”toivon hartaasti, että seuraava kulttuuri rikastus osuu kohdallesi henkilökohtaisesti. Törkeä ämmä olet”.
Toinen tuomio annettiin toukokuussa. MV-lehden keskustelupalstalla Pelkosta huoraksi kutsunut mies tuomittiin sakkorangaistuksiin ja vahingonkorvauksiin.

Journalisti kirjoitti aiheesta jo keväällä 2016 laajan artikkelin, jossa toimittaja Manu Haapalainen soitti Pelkosen uhkailijoille ja kysyi, miksi he haluavat toimittajien tulevan raiskatuksi.

Hovioikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.