JSN tarkensi ohjeita langettavan päätöksen julkaisemisesta

Julkisen sanan neuvosto tarkensi 26. huhtikuuta pitämässään kokouksessa ohjeita siitä, miten neuvoston langettava päätös tulee julkaista langettavan saaneessa tiedotusvälineessä.

Ohjeiden tarkentaminen tuli ajankohtaiseksi erityisesti siksi, että maaliskuussa langettavan päätöksen saanut Yleisradio kommentoi ja arvioi päätöstä julkisuudessa ennen kuin se oli julkaissut päätöksen kokonaisuudessaan verkkosivuillaan. Päätöstä kommentoitiin myös langettavasta kertovassa uutisessa. 

Neuvoston perussopimuksen mukaan langettavat päätökset on julkaistava viipymättä ja ilman välittömiä kommentteja.

Tiedotusvälineen on julkaistava langettava päätös aina kokonaisuudessaan verkkosivuillaan, jos sillä on verkossa olennaisessa määrin toimituksellista aineistoa. Neuvosto muistuttaa, että pelkkä linkki päätökseen ei riitä langettavan julkaisemiseksi vaan päätös on julkaistava kokonaisuudessaan. 
 

Tiedotusvälineiden keskuudessa on ilmennyt viime aikoina epäselvyyttä siitä, miten neuvoston tarkoittamat ”normaalit uutiskriteerit” tulee tässä tapauksessa tulkita.

Neuvosto tarkensi ohjeistustaan toteamalla, että tällaisessa langettavan päätöksen julkaisemisen korvaavassa uutisessa JSN:n päätöstä ei saa kommentoida tai arvioida. Uutisessa tulee kertoa neuvoston päätöksestä, kantelun sisällöstä ja tiedotusvälineen vastauksesta kanteluun sekä viitata verkossa julkaistuun päätökseen.

JSN:n perussopimus edellyttää, etteivät tiedotusvälineet muutenkaan kommentoi saamiaan langettavia päätöksiä välittömästi, vaikka neuvosto ei voi määritellä tarkkoja aikarajoja. Neuvoston uskottavuus perustuu siihen, ettei päätöksiä mitätöidä nopeilla kommenteilla. 

Neuvosto tarkensi ohjeistusta langettavan julkaisemisesta. Jatkossa nämä julkaisuohjeet lähetetään aina kokonaisuudessaan langettavan päätöksen saaneelle tiedotusvälineelle. 

Neuvoston perussopimuksen mukaan tiedotusväline on mahdollista velvoittaa julkaisemaan langettava päätös uudestaan, jos julkaiseminen ei täytä neuvoston määräyksiä.

Lue myös: JSN:n  päätökset. 26. huhtikuuta.