Hanne Aho toivoo ulkopuolista Yle-selvitystä

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho ehdottaa ulkopuolista selvitystä Yleisradion tulehtuneeseen tilanteeseen. Tilanne kärjistyi marraskuun lopulla Suomen Kuvalehden uutisoitua, että Ylen johto ohjeisti toimittajia olemaan jatkamatta Sipilä-Terrafame-keskustelua. Ohjeistusta vastustanut Ruben Stiller sai varoituksen, mutta se peruutettiin myöhemmin. Pari viikkoa myöhemmin Uutis- ja ajankohtaistoimituksen esimies Jussi Eronen ja toimittaja Salla Vuorikoski irtisanotuivat vastalauseena Ylen johdon journalistisille linjauksille.

“Tapahtumien osapuolten näkemykset ovat liian kaukana toisistaan, jotta niiden perusteella saisi totuudenmukaisen käsityksen. Ylen uskottavuuden ja sen toimituksien ilmapiirin vuoksi tarvitaan ulkopuolinen selvitys siitä, mitä todella on tapahtunut”, Aho toteaa Journalistiliiton jäsenille suunnatussa joulutervehdyksessä 21. joulukuuta.

Ulkopuolista selvitystä ovat kannattaneet myös esimerkiksi puheenjohtajat Antti Rinne (sd.) Anna-Maja Henriksson (r.) ja Li Andersson (vas.).  Myös vihreiden Ville Niinistö on kannattanut selvitystä, jos Ylen omat toimet eivät riitä ratkaisemaan kriisiä. Toimittajat ilman rajoja -järjestö on ilmoittanut seuraavansa Ylen sisäisiä selvityksiä asiasta. Järjestö arvioi, että ulkopuolisen selvittäjän raportti voisi olla luotettavampi.

Joulukuussa kokoontuneet Yleisradion hallitus ja hallintoneuvosto eivät ottaneet kantaa ulkopuoliseen selvitykseen. Hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson kertoo Journalistille, että hallituksen kokouksessa asiasta ei ollut puhetta. Hallitus totesi kantanaan pitävänsä toimitusjohtaja Lauri Kivisen käynnistämää toimenpideohjelmaa hyvänä ja antoi tukensa päätoimittaja Atte Jääskeläiselle.

Hanne Aho toivoo, että Ylen asioiden puiminen julkisuudessa ja Ylen sisällä pitää tehdä harkiten.

“Ikävin tilanne on Yleisradion työntekijöillä, jotka joutuvat elämään tämän keskustelun keskellä, suurin osa siihen täysin osattomina. Toivon kaikille yleläisille voimia jaksaa tämän myllytyksen keskellä.”

Ahon mukaan kuohunta Ylen ympärillä kertoo siitä, että suomalaiset todella välittävät lehdistönvapaudesta ja siitä millaista journalismia Yle tekee.  

Lue lisää aiheista: