Viisi miljoonaa vuodessa veroparatiisiin

MTV maksaa yli sadan miljoonan euron lainasta kovia korkoja Luxemburgiin. Yhtiön johto ei kommentoi järjestelyä.

Journalistin keräämien tietojen mukaan Bonnier-konserni lainasi luxemburgilaisesta tytäryhtiöstään MTV:lle yli 100 miljoonaa euroa kesäkuussa 2014. Samalla päätettiin, että lainan korko on vuoden 2015 alusta alkaen 5,02 prosenttia. Bonnierin omistuksessa MTV on maksanut vuosien mittaan yli 170 miljoonaa euroa konserniavustuksia Ruotsiin. Nyt se maksaa 100 miljoonaan lainasta omistajalleen vuosittain korkoa yli viisi miljoonaa euroa. Summa riittäisi 50 – 100 työntekijän palkkaamiseen.

Viisi prosenttia on nollakorkojen maailmassa korkea korko konsernin sisäiselle lainalle. Ennen Luxemburgin-lainaa yhtiö maksoi Bonnier-konsernille korkoja vain reilun miljoonan, vaikka konsernivelkaa oli yli kaksi kertaa enemmän. Korkokulut näyttävät siis viisinkertaistuneen ja korkoprosentti kymmenkertaistuneen parin vuoden takaiseen verrattuna.

Järjestelyn seurauksena verotus kevenee. Vuoden 2014 tilitiedoista käy ilmi, että Bonnier Treasury S.A. sai Luxemburgiin lainojen korkotuottona noin 23 miljoonaa euroa. Nämä rahat yhtiö ”menetti” Commerzbankin kanssa laaditun johdannaissopimuksen perusteella.

Sama johdannaissopimus taas tuotti Bonnier Luxemburg S.a.r.l -yhtiölle 23 miljoonaa euroa, jotka maksettiin ennakko-osinkoina Bonnier Finans A.B. -yhtiölle Ruotsiin.

Osinko oli ruotsalaiselle yhtiölle lain mukaan verovapaa kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi. Luxemburgin yhtiöt nimittäin olivat jo maksaneet verot näistä tuloista. Bonnier Treasury maksoi Luxemburgiin veroja 6 420 euroa ja Bonnier Luxembourg 3 210 euroa.

Ruotsiin kierrätetyt 23 miljoonaa euroa olivat pois Bonnierin omistamien yritysten verotettavista tuloksista ympäri Eurooppaa. Luxemburgin perimät verot olivat noin 0,04 prosenttia kyseisestä summasta. Yhtiöiden voitoista maksettava yhteisövero oli EU-maissa keskimäärin noin 22 prosenttia vuonna 2014.

MTV on Bonnierilla erityisasemassa sikäli, että siltä peritty korko on noin kaksi kertaa suurempi kuin muiden Bonnier-yhtiöiden, joista Luxemburgiin rahaa nostetaan.

Bonnier-konsernin viestintäjohtaja David Salsbäck sanoo lainan koron olevan markkinaehtoinen, kuten laki edellyttää.

”Jos katsotaan Suomen makrotaloudellista tilannetta ja MTV:n haasteellista alueellista markkinaa, ei ole kovin yllättävää, että MTV:ltä peritty korko on suurempi kuin joidenkin muiden Bonnierin tytäryhtiöiden”, hän vastaa Bonnierin rahoitusjohtaja Göran Öhrnille sähköpostitse osoitettuihin kysymyksiin.

Salsbäck kiertää vastauksessaan kaikki kysymykset siitä, onko järjestelyn tarkoituksena pienentää verotusta. MTV:n talousjohtaja Jani Koskinen tyytyy myös toteamaan, että lainan korko on markkinaehtoinen, eikä Suomi näin ollen menetä verotuloja järjestelyn vuoksi.

Bonnier Luxemburgilla ei ollut tilinpäätöstietojen mukaan lainkaan työntekijöitä vuonna 2014. Bonnier Treasuryssä puolen miljardin euron varojen perään katsoi neljä työntekijää.

”Ruotsin ja Suomen veroviranomaisten pitäisi tutkia, onko järjestelyssä kyse verosuunnittelusta, veronkierrosta vai veropetoksesta”, sanoo harmaan talouden torjunnassa työskennellyt varatuomari Jarmo Mielonen, joka jäi marraskuussa eläkkeelle verohallinnon ylitarkastajan virasta neljänkymmenen vuoden uran jälkeen. Hän on nykyään Transparency Finlandin puheenjohtaja.

Lue lisää aiheista: