Valtakunnansyyttäjä aloittaa esitutkinnan toimittajaan kohdistuneista uhkauksista

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on päättänyt aloittaa esitutkinnan toimittajaan kohdistuneista kunnianloukkauksista ja laittomista uhkauksista.

Toimittaja oli kirjoittanut 24. marraskuuta 2015 uutisen Kempeleessä tapahtuneesta raiskauksesta. Toimittaja oli tehnyt rikosilmoituksen uutisen julkistuksen jälkeen saamistaan, uhkaaviksi ja herjaaviksi kokemistaan puheluista ja tekstiviesteistä.

Poliisi esitti kihlakunnansyyttäjälle esitutkinnan rajoittamista vähäisyysperusteella, ja syyttäjä lopetti esitutkinnan.

Päätöksestä tehdyn kantelun johdosta valtakunnansyyttäjä Nissinen katsoo, että tässä asiassa syyttäjän on toimenpideharkinnassaan otettava huomioon ja punnittava myös epäiltyjen rikosten yhteiskunnallinen konteksti.

“Esitutkinnan rajoittaminen ja lopettaminenhan on mahdollista, jos tärkeä yleinen etu tai yksityinen etu ei muuta vaadi. Nyt juuri yleinen etu päätöksessä kerrotuin perustein minusta vaatii, että nämä uhkailut ja kunnianloukkaukset tutkitaan. Sen jälkeen sitten normaalisti syyteharkinnassa katsotaan erikseen, kun epäiltyjäkin on kuultu, onko syytteiden nostamiselle perusteita”, Nissinen sanoo.

Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho pitää valtakunnansyyttäjänviraston päätöstä merkittävänä.

“Tärkeintä on, että vihdoin Suomessa on tehty linjaus, joka mukaan tällainen toiminta on väärin. Toimittajien työ on yhteiskunnallisesti merkittävää, ja heille on annettava työrauha”, Aho sanoo.

Journalistin päätoimittaja Markku Lappalainen pitää päätöksessä tärkenä sitä, että se antaa suuntaa sille, miten toimittajiin kohdistuviin uhkailuihin pitää myös vastaisuudessa suhtautua.

“Uhkailun salliminen lisäisi paineita vältellä sellaisten asioiden käsittelyä, jotka herättävät ihmisissä äärimmäisiä tunteita. Tällainen itsesensuuri on uhka sanavapaudelle ja demokratialle, joille kipeidenkin asioiden julkinen käsittely on tärkeää”, Lappalainen sanoo.

Lappalainen muistuttaa, että toimittajan työtä saa toki arvostella ja toimittajien esille olevista asioista saa esittää erilaisia näkemyksiä.

“Se on suorastaan suotavaa, mutta toimittajaa henkilönä ja hänen lähipiiriään ei sovi uhkailla.”

Valtakunnansyyttäjä on määrännyt asiassa syyttäjäksi Helsingin syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän Heikki Wendorfin, joka vastaa jatkotoimista ja tiedottamisesta.

Lue lisää aiheista: