Sananvapaus

JSN: Toimittajien uhkailu vaarantaa sananvapautta

Julkisen sanan neuvosto toteaa toimittajien uhkailun vaarantavan sananvapautta. Neuvosto hyväksyi keskiviikkoisessa kokouksessaan lausuman, jossa kehotetaan poliisia ja syyttäjiä kiinnittämään uhkailuun vakavaa huomiota. Neuvosto antoi lausumansa kahden tapauksen perusteella. Niissä poliisi ja syyttäjä perustelivat esitutkinnan rajoittamista mahdollisen rikoksen vähäisyydellä.

Neuvostoon kanteli Uuden Suomen toimittaja Linda Pelkonen, jota koskevassa, kihlakunnansyyttäjän allekirjoittamassa esitutkinnan rajoittamispäätöksessä todetaan, että ”loukkaus on tapahtunut sellaisen aihealueen piirissä, jonka tällä hetkellä yleisesti tiedetään herättävän voimakkaita mielipiteitä”. JSN:n mielestä päätös suorastaan kehottaa toimittajia vaikenemaan aihealueista, jotka herättävät voimakkaita mielipiteitä.

Pelkonen teki rikosilmoituksen uhkaaviksi kokemistaan puheluista ja tekstiviesteistä. Hän sai uhkaukset kirjoitettuaan marraskuussa uutisen Kempeleellä tapahtuneesta raiskauksesta. Journalisti kirjoitti uhkailuista helmikuun alussa ja vielä myöhemmin helmikuussa.

Syyttäjän mukaan ”poliitikot, toimittajat ja monet muutkin tahot joutuvat ottamaan työnsä puolesta julkisesti kantaa aihealueeseen, ja asemansa perusteella heidän edellytetäänkin oikeudellisessa mielessä sietävän enemmän loukkaavia kommentteja kuin jonkun julkisuudelta suojassa työtään tekevän henkilön”.

 

Lausumassaan JSN toteaa yhteiskunnallisen julkisuudessa käytävän yhteiskunnallisen kritiikin kohdistuvan enenevässä määrin mielipiteitä ja faktoja esittävään henkilöön ja jopa hänen lähipiiriinsä. Neuvosto on kuitenkin huolissaan toimittajiin ja heidän perheisiinsä kohdistuvien vihaviestien lisääntymisestä. ”Se on otettava toimituksissa vakavasti, siihen on puututtava välittömästi ja siitä kärsiviä toimittajia on tuettava työnjohdollisin keinoin”, lausumassa todetaan.

Lisäksi epäasiallinen palaute ja suoranainen uhkailu saattavat vähentää tai kokonaan estää tiettyjen asioiden käsittelyn mediassa, JSN toteaa.

”Tietoinen tai tiedostamaton itsesensuuri on uhka sananvapaudelle sekä yhteiskunnalliselle keskustelulle ja sitä kautta koko demokraattiselle yhteiskuntajärjestykselle.”

JSN:n mukaan näyttää kuitenkin siltä, että poliisi ja syyttäjät eivät ole suhtautuneet asiaan riittävän vakavasti.

Neuvosto korostaa, että toimittajan työ sekä sen tulokset ovat julkisia ja kaikkien arvioitavissa sekä kritisoitavissa rankkaankin sävyyn, mutta toimittajan henkilöön ja hänen lähipiiriinsä kohdistuviin uhkauksiin viranomaisten on suhtauduttava nykyistä vakavammin.

Julkisen sanan neuvosto edellyttääkin, että poliisi ja syyttäjä suhtautuvat nykyistä aktiivisemmin tällaisiin sananvapautta uhkaaviin rikoksiin.

Lue lisää aiheista: