Liitto

Journalistiliitto keskeyttää keskusjärjestövalmistelut

Suomen Journalistiliitto keskeyttää toistaiseksi valmistelut uuteen keskusjärjestöön liittymiseksi.

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho korostaa, että syyt joiden vuoksi liitto alkoi selvittää keskusjärjestöön liittymistä, ovat edelleen ajankohtaisia.

”Suomalainen työelämä on jakautunut vakityöntekijöihin sekä uusiin työn muotoihin kuten erilaiset pätkätyöt, vuokratyö ja freelancetyö. Tällainen kahtiajako johtaa halpatyömarkkinoihin, jotka eivät hyödytä ketään työtä tekevää. Halusimme katsoa, onko uuteen keskusjärjestöön liittyvillä liitoilla meidän kanssamme yhteinen tahto pysäyttää tämä kehitys”, Aho sanoo.

Keskusjärjestöhankkeen epävarman tilanteen vuoksi liitto ei tässä vaiheessa jatka asian valmistelemista. Riippumattomana ammattiliittona Journalistiliiton kynnys uuteen keskusjärjestöön liittymiseksi on erityisen korkea.

”Hanke on hyvä ja kannatettava. Ay-liikkeen on välttämätöntä uudistua ja palkansaajaliikkeen painoarvon kasvattaminen on tärkeää. Nyt vain alkoi näyttää siltä, että meidän kohdallamme aika loppuu, kun epävarmuustekijät alkoivat kasvaa liian isoiksi”, Aho jatkaa.

Journalistiliitto seuraa jatkossakin keskusjärjestöhankkeen etenemistä. Liiton yhteistyö keskusjärjestöjen kanssa jatkuu ennallaan.