Osa Etelä-Suomen Sanomien taitosta siirtyy Tuusulaan

Mediatalo Esan joulukuussa alkaneet yt-neuvottelut ovat päättyneet. Mediatalo irtisanoo 14 henkeä. Esa ei suoraan yt-neuvottelujen seurauksena vähennä journalistista työvoimaa.

Eläkejärjestelyjen jälkeen toimituksellisen henkilökunnan määrä vähenee muutamalla työntekijällä.

”Lähiaikojen eläköitymisiä ei korvata täysmääräisesti”, toimitusjohtaja Jukka Ottela vahvistaa.

Esa on samalla päättänyt ulkoistaa osan Etelä-Suomen Sanomien taitosta Keskisuomalainen Oyj:n sivunvalmistusyhtiö Mediasepille, Tuusulaan.

”Ulkoistaminen on järkevää, koska Mediasepät tekevät jo muita konsernin lehtiä. Aineisto on siis heille osittain jo tuttua. Uskon, että tehokkuus ja laatu tulevat säilymään”, Ottela sanoo.

Painotyöntekijöiden ja taittajien luottamusmies Jukka Melender toteaa, että uuden järjestelyn toimivuus jää nähtäväksi.

”Pelättävissä on, että ylityöt jäävät toimitussihteeriemme harteille, jos sivujen valmistuminen esimerkiksi viivästyy.”

Ottela sanoo, että myös Esan yhtiörakenteeseen on luvassa muutoksia.

”Tiettyjä yhtiöitämme tullaan fuusioimaan emoyhtiöön, jota kautta saadaan tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä koko taloon.”

Mediatalo Esa hakee vähennyksillä noin miljoonan euron säästöjä. Muiden järjestelyjen lisäksi konsernin henkilökunta vaihtaa vuoden 2016 loma-ajan palkastaan viisi päivää vapaiksi. Loma-ajan palkasta luopuminen juuri tällä mallilla pohjaa työntekijöiden esitykseen. Työnantaja toivoi alun perin vastikkeetonta luopumista koko loma-ajan palkasta.

”Nykyisessä tilanteessa katsoimme, että voimme tulla tällaisella sopimuksella työnantajaa vastaan. Selvää on myös, ettei tämä voi olla pysyvä toimintatapa”, sanoo Esan journalistien luottamusmies Teppo Koskinen.