Turun Sanomat takoo kovaa tulosta ja vähentää väkeä

Yt-neuvotteluista huhtikuun lopulla ilmoittanut Turun Sanomat Oy teki viime vuonna noin 12 miljoonan euron liikevoiton. Voitto kasvoi edellisvuodesta 26 prosenttia. Samaan aikaan yhtiö käy väenvähennyksiin tähtääviä yt-neuvotteluita, jotka kohdistuvat 26 työntekijään. Toimituksellista työtä tekevien osuus vähennettävistä on korkeintaan kymmenen.

Pääluottamusmies Ossi Rajala pitää yhtälöä epäoikeudenmukaisena.
”Hyvää tulosta pitäisi käyttää voimakkaammin Turun Sanomien kehittämiseen, mikä tarkoittaa myös henkilöstöstä huolehtimista. Irtisanomisilla heikennetään tuotetta, aiheutetaan henkistä piinaa ja tehdään tulevaisuudesta entistä vaikeampi”, Rajala sanoo.

Turun Sanomat Oy:n liikevaihto oli viime vuonna 51,5 miljoonaa euroa. Liikevoittoprosentti on yli 23 prosenttia.
TS-yhtymän hallituksen toimintakertomuksen mukaan Turun Sanomat Oy jakoi konserniavustuksia muille tytäryhtiöille saman verran kuin teki voittoa eli 12 miljoonaa.
Myös koko TS-konsernin tulos vuonna 2014 oli vahva. Voittoa kertyi 16 miljoonaa euroa, joskin liikevoitto pieneni edellisvuodesta 17 prosenttia. Yhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat yhteensä 169 miljoonaa euroa.

Toimintakertomuksen mukaan ”TS-yhtymällä ei ole merkittäviä konserniyhtiöiden toimintaan vaikuttavia riskejä edelleen hyvän taloudellisen tilanteen, korkean omavaraisuusasteen, asiakaskunnan rakenteen ja kattavan vakuutusturvan vuoksi”.

TS:n hallitus ehdottaa, että yhtiö jakaa osinkoa 40 euroa osakkeelta eli yhteensä lähes 13 miljoonaa euroa.
”Toivoisin, että median murroksen takia toimitukselle annettaisiin työrauhaa kehittää tuotetta ilman jatkuvaa pelkoa työpaikan menetyksestä. Se palvelisi myös firman etua pitkällä aikavälillä. Osinkotulojakin voisi panna enemmän TS-Yhtymän yritysten tuotekehitykseen”, Rajala sanoo.

Journalisti ei tavoittanut yhtiön toimitusjohtajaa Jaakko Ketosta kommentoimaan tulosta.