Mediainnovaatiokilpailu käyntiin, jaossa 220 000 euroa

Liikenne- ja viestintäministeriö on julistanut avatuksi mediainnovaatiokilpailun. Ministeriön mukaan kilpailulla halutaan vauhdittaa media-alan siirtymistä digiaikaan, edistää alan rakennemuutosta ja tukea uusien sisältöjen luomista nimenomaan digitaalisessa toimintaympäristössä.

Kilpailun toivotaan tuottavan ennen kaikkea uusia näkökulmia, palveluita, toimintatapoja ja tekijöitä.

“Kilpailutöille ei ole raameja, vaan kaikki erilaiset luovat media-alan innovaatiot ovat tervetulleita, kunhan ne ovat toteutettavissa digitaalisessa ympäristössä”, opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru sanoo.

Kilpailu on kaksiosainen. Ensimmäinen osa on kirjallinen. Ilmoittautumislomake on täytettävä viimeistään 22. helmikuuta 2015. Kaikista kilpailuun jätetyistä töistä esiraati valitsee loppukilpailuun pääsevät finalistit. Loppukilpailu järjestetään 10. maaliskuuta 2015.

Kilpailun palkintoina on jaossa 220 000 euroa. Palkinnot myönnetään valtionavustuksina, jotka on tarkoitettu muun muassa kilpailutyön jatkokehittämistä varten. Palkinnot ovat suuruudeltaan 5 000 eurosta 50 000 euroon.

220 000 euron palkintosumma on osa Tekesin kautta jaettavaa 30 miljoonan euron innovaatiorahaa. Summasta 20 miljoonaa tulee jakoon vielä tämän hallituskauden aikana. Kilpailusta uutisioitiin Journalistissa ensi kerran lokakuussa.  Kiuru mainitsi tuolloin, että kilpailun kautta jaettavalle rahalle ei ole pakko etsiä lisätueksi omaa pääomaa, toisin kuin Tekesin tukia haettaessa. Kilpailun avulla halutaan Kiurun mukaan varmistaa, ettei koko tukisummaa jaeta suurten toimijoiden kesken.

Kilpailun tuomaristo muodostuu media-alan vaikuttajista ja asiantuntijoista. Tuomariston puheenjohtajana toimii opetus- ja viestintäministeri Kiuru.

Lisätietoa, kilpailun säännöt ja ilmoittautumislomake