90 prosenttia suomalaisista sanoo pitävänsä vahvaa ja monipuolista kotimaista mediatarjontaa tärkeänä. Hieman alle puolet, 44 prosenttia, uskoo Ukrainan kriisin lisänneen uutisten, taustoitusten ja analyysien merkitystä merkittävästi tai jonkin verran
Tiedot käyvät ilmi tänään julkaistusta tutkimuksesta, joka selvitti kotimaisen mediatarjonnan merkitystä suomalaisille. Viestinnän keskusliiton tilaaman tutkimuksen toteutti IRO Research.
Vastaajan koulutustaso ja ikä vaikuttavat kotimaisten mediasisältöjen arvotukseen. Esimerkiksi 70 prosenttia 15–24-vuotiaista on sitä mieltä, että kotimaisen mediatarjonnan määrän väheneminen vaikuttaisi yhteiskuntaan negatiivisesti tai erittäin negatiivisesti. 40–59-vuotiaista näin ajattelee 83 prosenttia ja 60–79-vuotiaista 94 prosenttia.
Tutkimuksessa ei selvitetty sitä, kuinka moni on myös valmis maksamaan kotimaisista mediasisällöistä.
Suomalaisilta medioilta yleisö toivoo aiempaa enemmän laadukkuutta, asiasisältöä ja ”oikeita uutisia”. Lähes kaikissa tutkimuksen ikäryhmissä toivottiin vähemmän hömppää ja sensaatiohakuisuutta.
Tutkimukseen vastasi 1000 ihmistä. Sen virhemarginaali on 3,2 prosenttia. Tulokset esiteltiin Mediapäivässä Helsingissä 12. marraskuuta.

Uusimmassa lehdessä
- Laivayhtiö painostaa toimitusta, kilpailu on kovaa ja lehtiä omistaa sama liikemies. Ahvenanmaa on silti maailman paras paikka tehdä journalismia, sanovat toimittajat.
- Lyhyempi työaika ja oma loma houkuttelevat media-alan työntekijöitä
- Medieförbundet vill inte förhandla trots Konkurrensverkets besked om kollektiva förhandlingar för frilansare
- Kaikki armeijat tekevät propagandaa, sodasta uutisoiminen on vaikeaa ja raskasta