Innovaatiotukea jakoon kilpailun kautta

Medialle suunnatun 30 miljoonan innovaatiopotin ensimmäiset 20 miljoonaa jaetaan osin avoimen innovaatiokilpailun kautta, osin Tekesin tukina. Tuki osoitetaan erilaisten digitaalisten tuotteiden, palveluiden ja ratkaisujen kehittämiseen.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) esitteli tänään liikenne- ja viestintäministeriön tukilinjauksia media-alan toimijoille. Kiurun mukaan avoin innovaatiokilpailu pitää huolta siitä, ettei tukipottia jaeta vain suurten toimijoiden kesken. Kilpailun kautta jaettavalle rahalle ei ole pakko etsiä lisätueksi omaa pääomaa toisin kuin Tekesin tukien ehdoissa.

Kilpailun tarkka aikataulu ei vielä tiistain tilaisuudessa ollut selvillä, sillä ministeri halusi nähdä, miten alan toimijat ottavat kilpailuidean vastaan. Käytännössä se kuitenkin halutaan käyntiin jo syksyn aikana, jotta tukien jakaminen voidaan aloittaa heti ensi vuoden alussa.

Kiuru ei usko, että tuen nopea jakoaikataulu erityisesti suosisi jo alalla olevia toimijoita tai käynnissä olevia hankkeita. Se, että tuki on tulossa jaettavaksi, on ollut jo pitkään alalla tiedossa. Toisaalta Kiuru muistuttaa, että kannusteita media-alalle olisi aiemminkin ollut saatavilla normaalien yritystukien kautta, mutta niitä käytetty vain vähän. Uusien palveluiden kehittäminen on jäänyt tiukassa taloustilanteessa lapsipuolen asemaan.

”On vaikea ennustaa, kuinka innokkaasti ala lähtee mukaan”, Kiuru sanoi.

Innovaatiotukea voivat hakea digitaaliset hankkeet, jotka on suunnattu suomalaiselle yleisölle ja joiden tarkoitus on luoda alalle täysin uusia ansaintamalleja tai tuotantomenetelmiä. Tuki on suunnattu yksityisen puolen toimijoille. Tukipotin jako kilpailun ja muiden hankkeiden kesken ei vielä ole selvillä. Käytännössä suurin osa tuesta tullaan kuitenkin jakamaan jälkimmäisille, eli suurille hankkeille, joissa mukana on omaa pääomaa. Kiuru kannustikin erilaisia toimijoita laittamaan hynttyyt yhteen uusien, luovien ratkaisujen keksimiseksi.

Median innovaatiotukea hallinnoi Tekes. Loput kymmenen miljoonaa innovaatiotuesta jaetaan seuraavalla hallituskaudella.

Marja Honkonen