Lupauduin tekemään Helsingin kaupungille kesällä 2021 kolme juttukokonaisuutta heidän vesitiimistään, joka tutkii, seuraa ja tarkkailee muun muassa uimavesiä, levien kasvua ja purojen värimuutoksia.
Osa tiimin tutkijoista posotti veneellä Helsingin edustalla, osa tutki planktoneita mikroskoopilla Kaupunkiympäristötalon laboratoriossa.
Tapasin pienvesitutkija Anni Korhosen Kauppalanpuiston urbaanilla Haaganpurolla helteisenä heinäkuun päivänä. Haastattelin ja kuvasin Korhosta, joka poseerasi kenttämittarinsa kanssa suosikkipuronsa varrella.
”Pidä vain aurinkolasit päässä! Näytät tosi viileältä – biologiksi!” sanoin hänelle.
T-paidassani oli hien muodostama kuvio, joka näytti Batmanin logolta. Korhonen ei puolestaan hikoillut, mutta oli haastateltavana mehukas. Hän kertoi, että purolla voi nähdä taimenten lisäksi saukkoja. Kutsuin Korhosta jutussani ”purojen nymfiksi”.
Haastattelun jälkeen jäin kuvaamaan puroa ja sen ympäristöä, sillä videomateriaalia ei voi olla leikkausvaiheessa koskaan liikaa.
Huomasin kadottaneeni aurinkolasini, kun pakkasin kuvauskamojani. Olin ottanut ne välillä pois, kun säädin kameraa tai pyyhin hikinoroja naamaltani.
Aloin etsimään reiskojani maanisesti. Olin pätsissä, ja vesipulloni oli tyhjä. Yritin rekonstruoida päivän tapahtumia kuin rikospaikkatutkija: Missä kuljin? Entä missä kohtaa säädin erityisen paljon? Kärsin auringonpistoksen, nestehukan ja ketutuksen yhteisoireista. Olin etsinyt lasejani ikuisuuden.
Kumarruin. Kuului epämiellyttävä ääni. Shortsini repesivät takamuksesta. Löysin aurinkolasini.
MITÄ SINULLE ON SATTUNUT JA TAPAHTUNUT? LÄHETÄ TARINASI OSITTEESEEN JOURNALISTI@JOURNALISTILIITTO.FI

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.