Kantasuomalaisten toimittajien ja maahanmuuttajataustaisten yhteisöjen kohtaaminen näytti aiemmin tältä: itähelsinkiläisen kauppakeskuksen parkkipaikan suojasta otetuissa kuvissa näkyi suttuisia ihmishahmoja. Kuvien sävy oli tirkistelevä. Siellä ne nyt ovat – nuo vähemmistöt.
Tilanne on vähän parantunut, mutta viisi vuotta vähemmistöyhteisöistä kirjoittaneena uskallan väittää, että medialla on parannettavaa vähemmistöjen kohtaamisessa.
Joudun usein aloittamaan juttukeikkani pahoittelemalla toisen toimittajan toimia. Toimittaja on saattanut tulla haastateltavan ovelle etukäteen ilmoittamatta, kertomatta haastateltavan oikeuksista, jättäen sitaatit tarkistuttamatta. Sitten juttu on vain ilmestynyt lehdessä. Osa maahanmuuttajista ei tunne suomalaista mediakenttää, eikä edes tiedä, mihin tiedotusvälineeseen antoi haastattelun.
”Miksi jutusta tuli niin negatiivinen”, minulta kysytään.
Paine käsitellä vähemmistöjä on kova. Esimerkiksi somalialaisten tai saamelaisten yhteisöjen sisäiset ongelmat ovat takuuvarmoja klikkimagneetteja. Epäkohtia pitäisi purkaa, mutta kenen ja miten?
Vähemmistöistä uutisoiminen vaatii toimittajalta taitoa, herkkyyttä ja aikaa. Eräs tutkiva toimittaja muistutti alan konferenssissa, että vähemmistöyhteisöistä uutisoitaessa on valmistauduttava soittamaan kymmeniä puheluita. Tällä hetkellä harvalla toimittajalla on sellaiseen aikaa, ja se näkyy jutuissa.
Jos toimittajalla ei ole aiempia kontakteja esimerkiksi somaliyhteisöön, se tuskin avautuu ulkopuoliselle ensimmäisellä soitolla. Jos yhteyttä ei ole, se pitää rakentaa, jotta haastateltavat löytyvät.
Toimittajan tulee myös muistaa, että jokainen vähemmistöön kuuluva ei edusta koko yhteisöä, eikä siis välttämättä ole kyvykäs vastaamaan koko ryhmän ja kulttuurin puolesta.
Toimittajan on syytä tutkiskella itseään vähemmistöjä käsitellessään. Toimittaja voi leimata koko yhteisön yhdellä jutulla, sillä artikkeli saattaa olla ainoa, joka ryhmästä on julkaistu pitkään aikaan.
Jos toimittaja kirjoittaa yhteisöstä epäreilusti, on vaarana, että ryhmä sulkeutuu yhä tiukemmin. Luottamus mediaan rakoilee, eikä se aja kenenkään etua.
Siksi juttu on tärkeää kontekstoida huolellisesti. Mikäli yhteisö ei ole vielä itse kyennyt käsittelemään ongelmaansa, on ulkopuolisen toimittajan hyvin vaikea sitä tehdä.
Journalistien työtapojen pitäisi olla vähemmistöjen käsittelyssä yhteneväiset. Tee näin:
Identifioi kenelle puhut ja miten hän edustaa yhteisöä.
Varmista, että ymmärrät missä määrin henkilön on mahdollista kommentoida asiaa.
Esitä asiasi selkeästi ja kerro kuka olet, mistä tulet ja millä kulmalla olet juttua tekemässä.
Kerro haastateltavalle hänen oikeutensa.
Älä liioittele. Käytä oikeaa sanastoa.
Varmista, että kirjoitat henkilön nimen oikein.
Muista, että Suomen kansalaiset ovat taustastaan riippumatta suomalaisia. Jos ulkomaalaistaustan kertominen on perusteltua, voit kertoa, mistä maasta on kyse.
Ennen kaikkea mieti, mikä on oma motiivisi ja ennakkoasenteesi. Hyvä juttu voi herättää yhteiskunnallista keskustelua, mikä nostaa myös sinun arvoasi tekijänä. Jos kalastelet vain reaktiota ja lukijoita, onko koko yhteisön leimaaminen kohtuullinen hinta siitä?
Artikkelia varten on keskusteltu elokuvaohjaaja Suvi Westin, As-Salam-moskeijan imaami Sharmarke Said Aw-Mussen ja Suomen Somalia-verkoston Habiba Alin kanssa.
Elena Sulin
39-vuotias toimittaja ja dokumentaristi.
Käsittelee töissään laaja-alaisesti identiteetin ja maahanmuuton suhdetta sekä ulkopuolisuuden tunnetta.
Valmistunut maisteriksi australialaisesta Murdochin yliopistosta, pääaineena kalatalous.
Työskennellyt kalastustutkijana. Syntynyt Vantaalla.