Journalistin ei tarvitse tehdä vakaumuksensa vastaista työtä, kirjoittaa pääluottamushenkilö
Jussi Ahlroth

Journalistin ohjeiden viidennessä kohdassa lukee: Journalistilla on mahdollisuus kieltäytyä tehtävistä, jotka ovat ristiriidassa lain, henkilökohtaisen vakaumuksen tai ammattietiikan kanssa. 

Kohta valtuuttaa meistä jokaisen päättämään itse, mikä on oikein, kun kyse on työstämme. Meidän ei tarvitse tehdä töitä omantuntomme vastaisesti.

Kun kohta tuli Journalistin ohjeisiin vuonna 1968, siinä mainittiin nimenomaan omatunto: Älä kirjoita omantuntosi vastaisesti, vaan vakaumuksesi mukaan. Kunnioita myös toisen vakaumusta.

Lehdistön työehtosopimuskin kieltää työnantajaa määräämästä toimittajaa kirjoittamaan vastoin vakaumustaan.

Työtehtävästä kieltäytyminen on iso asia. Ohjeiden kohta ei tarkoita, ettei tarvitsisi kirjoittaa juttuja aiheista, joista ei halua kirjoittaa. Mitä vakaumus tässä sitten tarkoittaa?

On selviä tapauksia. Harrasta kristittyä ei liene hyvä vaatia haastattelemaan satanistikirkon johtajaa kirkon uusimmista rituaalimenoista.

Suurin osa tilanteista on kuitenkin harmaalla alueella, jossa oma käsitys oikeasta ja väärästä törmää uutiskriteerien ja toimituksellisten linjausten kanssa.

Turkishuutokaupan kevään hyvästä myynnistä uutisoiminen voi sotia sen kanssa, mitä journalisti ajattelee eläinten oikeasta kohtelusta. Vetävän lukujutun kirjoittaminen tuomitun rikollisen elämän jännistä käänteistä saattaa mietityttää. Tai ehkä toimittajan pitäisi tehdä juttu uusista ravintoloista, joiden annoksia voi nyt tilata Woltin kautta, mutta toimittaja on sitä mieltä, että Wolt riistää ruokalähettejään. Tai ehkäpä journalisti ei vain haluaisi häiritä haastattelulla taiteilijaa, joka on Twitterissä juuri kertonut olevansa uupumuksen takia sairauslomalla.

Yleiset linjanvedot ovat vaikeita. Jokainen tapaus vaatii täsmällistä tarkastelua.

---

Vakaumuksen ja ammattietiikan välinen raja on joskus epäselvä. Yleisöllä on oikeus tietää, mutta mitä ja kuinka paljon? Journalisti ja hänen esihenkilönsä voivat tulkita rajan kulkevan eri kohdassa, sillä molemmat seuraavat omaa vakaumustaan.

Elämme moniäänisemmässä yhteiskunnassa kuin mitä Suomi oli 1960 – 1970-luvuilla, kun alan eettisistä ohjeista ensi kertaa sovittiin. Journalistin ohjeiden viides kohta on siksi nyt entistäkin tärkeämpi, mutta samalla vaikeampi noudattaa.

Ohjeissa tämä kohta on poikkeuksellinen. Sen noudattaminen tai noudattamatta jättäminen ei näy ulospäin, ja siitä olisi vaikea kannella JSN:lle. Vakaumus on jokaisen oma asia.

Käynnissä olevassa Journalistin ohjeiden uudistuksessa kohtaa ei kuitenkaan pitäisi ainakaan heikentää.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa puhutaan vakaumuksesta rinnakkain uskonnon kanssa. Sellainen vakaumus voi kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta maailmassa ei ole ihmistä, jolla ei olisi vakaumusta. Siitä vain joko on tietoinen tai ei ole.

Vakaumus on eettisten valintojeni perusta. Kannan vakaumusta aina mukanani, ja sen mukaan eläminen kannattelee minua. Tekee minusta sen, mitä olen.

Siksi kenenkään ei pitäisi joutua tekemään työtä, joka on ristiriidassa oman vakaumuksen kanssa. Se kovettaa ihmisen.

---

Elämme ajassa, jossa hyveellisyydelle, suoraselkäisyydelle – tai miten halutaankin kutsua sitä, että ihminen pitää kiinni vakaumuksestaan – näyttäisi olevan tapahtumassa samoin kuin totuudelle. Siitä on tulossa jotenkin liukenevaa, suhteellisempaa.

Jos annamme vakaumuksemme hiipua toimitustyön arkeen ja uutiskriteerien automaattisuuteen, luovumme kaikkein tärkeimmästä.

Olemme journalisteja, koska meillä on selkäranka, ja vakaumus on sen selkärangan ydinneste.

Jos työtehtävä tuntuu omantunnon vastaiselta, siitä kannattaa kieltäytyä. Pitämällä kiinni omasta vakaumuksestamme ja keskustelemalla enemmän sen soveltamisesta toimitustyössä teemme myös parempaa journalismia.