Liitto

Viestijä on verkostoja kaipaava monitaituri

Yhä useampi journalisti on joko siirtynyt kokonaan viestintäalalle tai tekee osan työstään viestinnän parissa. Tämä trendi jatkunee ja viestintää tekevien osuus liiton jäsenistä kasvaa edelleen. Journalistiliiton 14 000 jäsenestä päätoimisia viestijöitä ja viestintäalalla työskenteleviä on noin 400.


Moni viestijä on omassa työpaikassaan yksinäinen puurtaja ja ainoa ammattinsa edustaja. Viestijä suunnittelee, tekee ja mittaa viestintää omalle organisaatiolle, asiakkaille, sidosryhmille, medialle, omistajille ja vaikka kaikille suomalaisille. Osa myös kansainväliselle yleisölle. Viestijä rakentaa omalla työllään organisaationsa hyvinvointia, tuloksia ja tulevaisuutta.

Viestijä on multitaskaaja, joka hoitaa monella kielellä nettisivut, somekanavat ja sisällöt, valokuvaamisen, videon, asiakaslehden, uutiskirjeen, tiedotteet ja mediatilaisuudet. Hän rakentaa materiaalipankkia ja ideoi tilaisuuksia, esitteitä sekä kaikkea maan ja taivaan välillä. Hän kouluttaa viestimään paremmin, innostaa johtoa ja asiantuntijoita somettamaan.

Viestijä tietää, miten nettisivuja uudistetaan, miten sovitaan mediaseurannasta, tiedotejakelusta ja käännöksistä. Viestijän pitää tietää, miten kanavat ja eri palvelut kehittyvät ja muuttuvat. Viestijä seuraa alaa ja kouluttaa itseään. Uskallus kokeilla uutta vie tässäkin ammatissa eteenpäin.


Viestijä osaa sanoa, miltä organisaatio ja sen suunnitelmat näyttävät ulospäin. Viestijä osaa kääntää asiat yleisölle ja sidosryhmille selkosuomeksi. Viestijä tuntee median ja sen toimintatavat, hän auttaa journalistia järjestämällä haastattelut, taustatiedot ja faktat. Hän osaa myös vinkata hyvistä juttuaiheista.


Media-alan muutokset näkyvät liitossa. Liitto on ollut myös viestijöiden liitto vuodesta 2014 lähtien, jolloin jäsenrajoja uudistettiin ja liitto lähti rakentamaan itsestään koko media-alan ammattiliittoa.

Viestijälle on tärkeää, että liitto kuuntelee. Helsingin Seudun Journalistit ja Suomen freelance-journalistit järjestivät lokakuussa Viestijöiden illan. Illan aikana nousi esille se, että viestijät haluavat olla liiton jäseniä monestakin syystä. Liitto tarjoaa hyvän turvan ja edut. Monet koulutukset sopivat mainiosti viestijälle.

Liitto on luonteva selkänoja, kun moni viestijä on ainoa Journalistiliiton jäsen työpaikallaan, eikä siellä ehkä noudateta mitään liiton työehtosopimuksista. Liiton jäsenpalvelut ja lakineuvonta ovat viestijöidenkin käytössä. Viestijät hakevat liitolta tukea työelämän koko kirjolle, työsopimuksista irtisanomisiin. Muutosneuvottelutilanteissa soitetaan myös maksuttomaan neuvontapuhelimeen.


Viestijät odottavat liitolta mahdollisuuksia verkostoitua kollegojen kanssa. Yhteistapaamiset journalistien ja muiden media-alan ammattilaisten kanssa avartavat ymmärrystä toisistamme. Kukaan ei kaipaa menneen maailman ”me ja te” -jakoa, vaan yhteistä tekemistä ja rintamaa. Tapaamisessa kävi selväksi, että viestintä ja journalismi tukevat toisiaan. Liitolta toivotaan jatkuvuutta ja näkemystä, miten viestijät huomioidaan jatkossakin. Seuraavaa, luvattua viestijätapaamista jo odotellaan.