Charlesin valtaannousu herätti kaihon niminostalgikoissa

Kuningatar Elisabetin poismeno laukaisi samalla pienimuotoisen nimikeskustelun. Miten hänen seuraajaansa nimitetään suomeksi? Sosiaalisessa mediassa moni ilmaisi enemmän tai vähemmän vakavissaan pettymyksensä suomalaisten tiedotusvälineiden ratkaisuun: Charles on Charles myös kuninkaana, ei Kaarle kuten edeltäjät.

Uuden kuninkaan nimi Charles III ei herätä hämmennystä niissä maissa, jotka jatkavat mukautusta. Espanjaksi ja portugaliksi hän on Carlos, venäjäksi ja islanniksi Karl, liettuaksi Karolis, tšekiksi Karel ja unkariksi Károly – samoin kuin kuninkaalliset kaimat 1600-luvulla.

Suomessa päädyttiin epäsymmetriaan. ”Kaarle I, Kaarle II ja Charles III? Loogista”, tiivisti eräs Twitter-käyttäjä itkunauruemojin säestyksellä.

Tiedotusvälineiden ratkaisun perusteet eivät ole uunituoreita. Jo 1970-luvun lopulla suomen kielen nimistönhuolto lausui, että pohjoismaisten hallitsijoiden nimiä kannattaa yhä mukauttaa perinteiden vuoksi mutta ”etäisempien kuninkaallisten” yleensä ei. Lopullinen niitti suomalaistamiselle oli, kun suomen kielen lautakunta päätti vuonna 2002 järjestään lakkauttaa uusien hallitsijoiden nimien muokkauksen, oli kaimoja tai ei.

Kuningaskuntien hallitsijat eivät vaihdu tämän tästä, ja Britanniassa valtikka siirtyi viimeksi huimat 70 vuotta sitten. On siis ymmärrettävää, että suositus on mennyt monelta ohi. Joka tapauksessa henkilönnimiin kajoaminen ei oikein ole enää tätä päivää. Jos Luther olisi elänyt 500 vuotta myöhemmin, hänestä ei taatusti tulisi Marttia, joten miksi kuninkaalliset olisivat poikkeus?

Suomi ei ole epäsymmetriassaan yksin: vastaavaan ovat päätyneet saksa, ruotsi ja norja. Charles III:n eriparisuus edeltäjiensä kanssa ei muutenkaan ole ongelmista suurin, sillä nykyisiin hallitsijoihin viitattaessa on usein tarpeetonta käyttää järjestyslukua.