Auta ja usko uupuvaa työkaveria, vaikka itsellä olisi kaikki hyvin

Sairauslomia, irtisanoutumisia, ahdistusta, pelkoa, pahoinvointia, kohtuutonta kiirettä, tylyjä tai osaamattomia esihenkilöitä.

Journalisti 7/2022 kertoo viihdelehti Seiskan toimituskulttuurista, joka on ajanut henkilökuntaa sairauspoissaoloihin ja irtisanoutumisiin.

Journalistin haastattelemat entiset ja nykyiset työntekijät kertovat asioista, jotka moni tunnistaa omalta työpaikalta. Kova kiire, liian pienet resurssit, skuuppipaine ja toisinaan vastentahtoiset haastateltavat ovat media-alan ammattitauti. Työpaikoilla ammattitautiin suhtaudutaan eri tavoin: joskus johto ottaa asian vakavasti, toisinaan tekijät saavat pärjäillä itsekseen, uupua tai lähteä.

Seiskan tapauksessa osa henkilökunnasta kertoi, ettei tunnista ongelmaa lainkaan. Johto vakuutti kuuntelevansa tekijöitä herkällä korvalla ja olevansa herttaisen tietämätön siitä, että mitään ongelmia olisikaan. Johto tietenkin puolustaa itseään, mutta tällä kertaa myös osa työntekijöistä vakuutti, että ei ole havainnut ongelmia ja on tyytyväinen toimituksen työkulttuuriin.

Puhuvatko irtisanoutuneet ja uupuneet siis palturia, ovatko he liian herkkiä tai mahdollisesti jopa mielenterveysongelmaisia, kuten eräs toimituspäällikkö vihjaili?

Todennäköisesti kyse on toisesta työpaikoilla yleisestä ilmiöstä: työntekijät kokevat työympäristön eri tavoin, ja joskus heitä myös kohdellaan eri tavalla.

Pahimmillaan työpaikalla eletään kahdessa eri todellisuudessa, jossa toiset kukoistavat ja toiset kärsivät, ja jossa kumpikaan ryhmä ei ymmärrä toista.

Työpaikan hyvän hengen perusta on kollegojen välinen solidaarisuus. Isoissa taloissa pomot ovat kaukana ja HR vielä kauempana, työkaverit ja toivottavasti myös luottamushenkilöt lähellä. Kaverin auttaminen on sekä hyvän työilmapiirin että ay-liikkeen perusta.

Solidaarisuus tarkoittaa myös sitä, että vaikka itsellä menisi mukavasti, ei sulje silmiään siltä, että työkaverin tilanne voi olla erilainen.

Joskus ongelmat on melko helppo tunnistaa. Vaikka omat asiat olisivat hyvin, kollegojen jatkuvat uupumiset, sairauspoissaolot, kova irtisanoutumistahti ja huonot tulokset työhyvinvointikyselyissä antavat viitteitä siitä, että kaikilla ei ole hyvä olla. Silloin niiden, jotka jaksavat ja pystyvät, pitää tukea niitä, jotka ovat pulassa.

”Kysy kaverilta mitä kuuluu ja usko, mitä hän kertoo” voi tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta ei välttämättä ole sitä. Joskus uupumuksen rajalla taiteileva ei edes itse ymmärrä tilannettaan, vaan tarvitaan kollegan väliintulo, jotta tilanteen vakavuus kirkastuu.

Media-ala on niin kiinnostava ja työ usein niin antoisaa, että ihmiset tekevät sitä joko liikaa tai viimeisillä voimillaan – kunnes voimat loppuvat. Meillä ongelma on harvemmin työntekijöiden laiskuus ja useammin se, että he haluavat tai suostuvat tekemään liikaa.

Työntekijöiden velvollisuus ei tietenkään ole huolehtia toistensa hyvinvoinnista. Siitä kantavat viime kädessä vastuun johto, työterveys ja ihminen itse. Joskus on kuitenkin autettava.

Jollei johto ymmärrä tai myönnä ongelmia, on työntekijöiden vaadittava oikeutta itselleen ja toisilleen. Kun johto vähättelee työhyvinvointikyselyn tuloksia, kun kollegat saavat tarpeekseen ja lähtevät ja kun jonkinasteinen uupuminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, on työntekijöiden vaadittava muutosta – siinäkin tapauksessa, että itsellä on kaikki hyvin.