Journalismi

Tärkeiden aiheiden uutiskuviin panostetaan liian vähän, kirjoittaa toimittaja Silja-Riikka Seppälä

Tiettyjen aiheiden kuvitusta ohjaa hiljaa hyväksytty mielikuvitukseton käytäntö. Kuva herättää herkemmin ja nopeammin tunteita kuin sana, ja tunne taas aikaansaa toimijuuden. Kun ilmastonmuutosta kuvataan Suomen kesän helleaalloilla eikä maapallon toisella puolella tapahtuvilla metsäpaloilla, konkretisoituu aihe lukijalle aivan eri tavalla.

Uskon myös, että rokotevastaisuuden liike olisi lievempi, jos näkisimme koronauutisissa rokotteiden sijaan kuvia teho-osastolta. Vaikka esimerkiksi ruumiskuvia Ukrainan sotatantereelta tuntuu pahalta katsoa, ne saavat ihmiset herkistymään ja ymmärtämään, miten vakava humanitäärinen kriisi Euroopassa on meneillään.

Mielikuvituksetonta kuvituskuvaa käytetään etenkin talouden ja terveyden uutisoinnissa, aivan kuin uutisjournalismi olisi unohtanut niiden kohdalla yhteiskunnallisen vastuunsa. Talous on yhteiskuntamme moottori, mutta silti talousaiheita kuvitetaan yksipuolisesti firmojen logoilla, vakavilla pukumiehillä ja jalankulkijakuvilla. Nykyistä tilannetta kuvaa se, että laittaessani erään maamme suuren sanomalehden hakukoneeseen käsitteen ”ostotarjous”, tuli vasta kuudennessa artikkelissa vastaan nimenomaan uutiseen liittyvä kuvaustilanne. Sitä ennen kuvissa esiintyi firmoja, pankkeja, tehtaita ja logoja.

Mielenterveyden kirjo on laaja, mutta sekään ei ilmene uutiskuvista. Lavastetut kuvituskuvat näyttävät teennäisiltä, eivätkä herätä katsojassa tunteita. Mielen sairaudet ovat Suomessa yleisimpiä syitä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Esimerkiksi masennusta on kuitenkin lievästä vaikeaan, ja monet masentuneet opiskelevat tai ovat mukana työelämässä. Kaikkia masentuneita ei siis pitäisi visuaalisestikaan esittää samalla tavalla.

Olipa uutisen aihe huumeet, paniikkihäiriö tai maksuhäiriömerkinnät, kuvissa toistuu usein anonyymiys. Kun masennus tai talousvaikeudet eivät tapahdu kenellekään, niitä ei ikään kuin ole olemassa. Mielleyhtymämme ovat visuaalisia, ja ne vaikuttavat siihen, millaisia stereotypioita, ennakkoluuloja ja ylipäätään näkemyksiä muodostamme asioista. Jos uutiskuvat ovat tietyissä aiheissa toistuvasti yksipuolisia, jää yleisön mielikuvistakin väistämättä puuttumaan jotain.

Osasyitä tylsiin kuviin ovat aikapaineet ja eettiset ongelmat. Niidenkään taakse ei silti täysin voi piiloutua. Kuten kuvajournalisti Antti Yrjönen (Journalisti 3/2022) totesi, vastoin yleistä käsitystämme ihmiset usein haluavat tulla nähdyksi ja kertoa tarinansa haastavassakin elämäntilanteessa. Jos kuvauslupaa ei heltiä, usein löytyy välimuotokin. Jos kuvaaja ei pääse kuvaamaan vaikkapa sairaalan sängyssä makaavaa ihmistä, ei hänen myöskään automaattisesti pidä tyytyä oveen, jossa lukee koronaosasto.

Autenttisemman kuvan hankkiminen vaatii väistämättä enemmän vaivaa ja työtunteja. Toisaalta pitäisi muistaa, että kiinnostava kuva saa lukijan tarttumaan herkemmin mihin tahansa aiheeseen. Mielestäni kuvaajan pitäisi mennä paikan päälle aina kun mahdollista, ja keskeneräisyyskin saa näkyä kuvassa. Kuva aidosta tilanteesta auttaa lukijaa hahmottamaan, mistä asiassa on todella kyse.

Elämme kaiken aikaa visuaalisemmassa kulttuurissa. Jos uutisjournalismi haluaa olla aidosti kilpailukykyistä tulevaisuudessakin, tulee visuaalisella ideoinnilla olla keskeisempi rooli toimituksissa. Tämä vaatii aktiivista vuorovaikutusta. Toimittajat ja uutispäälliköt eivät voi irtisanoutua visuaalisuuden miettimisestä, sillä teksti ja kuva muodostavat aina kokonaisuuden.

Kun visuaalisessa ilmaisussa käytetään rohkeutta ja kekseliäisyyttä, hyödynnetään kuvien koko voima. Parhaimmillaan ne purkavat stigmoja.

Silja-Riikka Seppälä, 27

  • Valtiotieteiden kandidaatti.
  • Opiskelee visuaalisen journalismin maisteriohjelmassa Tampereen yliopistossa.
  • Työskentelee tällä hetkellä MTV Uutisissa.