Media-ala

Mediatalot saivat 7,5 miljoonaa euroa koronatukea. Moni salaa, miten rahat käytettiin.

Peruttuja lomautuksia, panostuksia digijournalismiin, töitä tuuraajille ja kesätoimittajille, muutamia ihan uusiakin tehtäviä ja vakipaikkoja – ja tehokkaampaa uutisseurantaa. Niitä sai 7,5 miljoonalla eurolla, jotka valtio päätti antaa koronapandemiasta kärsineelle media-alalle viime vuonna. Kaikkiaan tukea sai 97 mediayhtiötä 236 tiedotusvälineelle.

Paljon tämän tarkemmin koronatuen hyviä vaikutuksia media-alalle on kuitenkin hankala arvioida. Se johtuu sekä tuen myöntäneestä viranomaisesta, liikenne- ja viestintävirasto Traficomista, että mediayhtiöistä.

Mediayhtiöt ovat kertoneet tukien käytöstä niukasti – ja Traficom on salannut loput.


Kävin Journalistissa 4/2022 julkaistua juttua varten läpi 96 tukea saaneen mediayhtiön selvitykset siitä, miten ne ovat käyttäneet saamansa journalismin koronatuen. Jutun voi lukea täältä.

Lähes sadan mediayhtiön selvityksen lukeminen oli valitettavan nopea työ. Suuri osa yhtiöistä on kirjoittanut selvityksensä liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ohjeita nipin napin noudattaen.

Selvityksissä yhtiöiden piti osoittaa, että avustus on käytetty journalistista työtä tekevien ihmisten palkkoihin tai freelancejournalistien palkkioihin. Lisäksi selvityksistä tuli käydä ilmi journalistista työtä tehneiden ihmisten kokonaismäärät ja yhteenlasketut palkat sekä maksetut freelance-palkkiot tiedotusvälineittäin.

Mediayhtiöt kertoivat selvityksessään juuri nämä asiat. Ja moni vain ne.

Esimerkiksi Nya Ålandin selvitys oli tällainen:

Nya Ålandin kustantaja siis kertoo maksaneensa myös viime vuonna työntekijöille palkkoja ja freelancereille palkkioita, mutta ei esimerkiksi sitä, palkattiinko toimitukseen uusia työntekijöitä tai ostettiinko juttuja enemmän.

Lakeuden Porttia kustantavan EMHOO oy:n selvitykseen Traficom oli pyytänyt täydennystä. Selvityksessä ei kerrottu edes sitä, kuinka monelle työntekijälle palkkaa maksettiin ja kuinka paljon.

Tyypillisempää oli, että yhtiö on toimittanut taulukon, josta kävivät ilmi vain pyydetyt luvut.

Hieno homma, mutta samalla vähintä, mitä asiasta saattoi kertoa. Jos selvityksillä rahojen käytöstä olisi ollut tarkoitus esimerkiksi arvioida tuen vaikuttavuutta tai edes jakautumista vakiväen ja freelancerien kesken, pyydetyt ja saadut tiedot ovat näiden yrityksien osalta riittämättömät.

Kuinka monta työpaikkaa tuki toi, kuinka monta juttua enemmän ostettiin, kuinka monella paikkakunnalla kansalaiset saivat parempaa uutispalvelua? Millaista journalismia rahoilla tehtiin? Näitä asioita selvityksistä ei voi kattavasti päätellä.


Niukkojen selvitysten arvoa vähensi yleisön kannalta entisestään viranomaisen päätös salata isoja osia tiedoista. Traficom oli muistuttanut yrityksiä etukäteen siitä, että selvityksiin pitää merkitä, mitkä tiedot ovat liikesalaisuuksia. Osa yrityksistä katsoi salaiseksi lähes kaikki kertomansa tiedot.

Esimerkiksi useat Keskisuomalainen-konsernin yhtiöt ovat ilmoittaneet, että niiden selvityksen virkaa toimittaneet taulukot ovat kokonaan salaisia. Tältä näyttää Kaakon Viestinnän selvitys mediatuen käytöstä:

Selvityksessä ei kerrota esimerkiksi sitä, miksi tukea saanut yhtiö päätti heti tukivuoden aluksi irtisanoa viisi journalistia ja osa-aikaistaa työsuhteita.

Hämeen Sanomat oy:n vastaavasta selvityksestä oli alun perin mustattu myös lehtien nimet ja niiden saamat tuet. Kysyttäessä kävi kuitenkin ilmi, että Hämeen Sanomien, Forssan Lehden, Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten ja Seutu-Sanomien nimien salaaminen oli vahinko.

Käytännössä koko selvityksensä on halunnut salaiseksi Mustread, jota kustantava Toinen Aatos oy sai 24 300 euroa. Sen selvityksestä on hyvin vaikea arvioida, mihin yhtiö käytti saamansa verorahat.

Traficomin juristin Kalle Tuomisen mukaan virasto ei ole mustannut dokumentteja yksinomaan yritysten toiveiden mukaan, vaan salausperusteita on arvioitu kunkin selvityksen kohdalla erikseen.

Osin virasto on Tuomisen mukaan salannut tietoja, joita yhtiöt eivät ole pyytäneet salata. Näissä tapauksissa kyse on esimerkiksi yksittäisten henkilöiden palkkatiedoista.

Niukat selvitykset ja salauspäätökset johtavat siihen, että asiakirjojen arvo jää vähäiseksi. Koronatuki saattoi olla journalismille hyväksi, mutta sitä on vaikea todentaa.

Tämäkö on mediayhtiöiden käsitys avoimuudesta? Ovatko nämä todella samoja yrityksiä, joiden työntekijöiden yksi keskeinen tehtävä on tuoda ilmi, millä tavoin ja mihin tarkoituksiin verorahoja käytetään?


Selvitysten joukossa on toki myös hyviä esimerkkejä media-alan läpinäkyvyydestä ja siitä, miten tuki on aidosti koitunut yleisön eduksi.

Juttuuni haastattelin Kangasalan Sanomien päätoimittajaa ja toimitusjohtajaa Heli Keskistä, jonka yritys palkkasi tuen turvin yhden työntekijän lisää ja vei digiuudistuksensa maaliin. Kangasalan asukkaille se tarkoitti parempaa ja nopeampaa koronauutisointia ja yhdelle nuorelle toimittajalle uransa ensimmäistä työpaikkaa. Nyt lehden digilevikki on hyvässä kasvussa.

Kattavat selvitykset tukien käytöstä olivat antaneet muun muassa myös Ylioppilaslehti, Hevosurheilu, Alasatakunta, Alma Talent ja Suomen Luonto.

Alma Media Suomen kustantama Iltalehti käytti saamansa koronatuen maksullisen IL Plus -digipalvelun kehittämiseen. Uuden tuotteen menestys takasi, että toimitukseen palkattiin uusia työntekijöitä. Tuki auttoi yli vaikean tilanteen ja teki itsensä tarpeettomaksi – juuri kuten kriisituen kuuluu.

Olisipa Alma Media Suomi tohtinut vielä olla salaamatta sitä, kuinka monta työntekijää toimitukseen on viime vuonna rekrytoitu. Liikesalaisuuden sijaan sen pitäisi olla ylpeyden aihe.


Journalismin koronatuesta annettujen selvitysten julkisuudella on merkitystä, sillä väliaikainen tuki oli testi. Kun koronatukea sorvattiin, moni piti sitä koepallona pysyvälle mediatuelle ja sille, missä muodossa tuki kannattaisi maksaa. Alan liitot haluaisivat nostaa suomalaiset mediatuet ”pohjoismaiselle tasolle” eli käytännössä pyytävät kaupalliselle medialle 50–80 miljoonaa euroa vuodessa.

Liikenne- ja viestintäministeriö teettää juuri nyt arviota pysyvän mediatuen vaikutuksista. Se on myös pyytänyt Traficomia arvioimaan koko liikenne- ja viestintäalan koronalainsäädäntöä.

Jo koronatukivuoden kuluessa media-alan liittojen edustajista, asiantuntijoista ja tutkijoista koostunut työryhmä esitti pysyvän mediatuen pääasialliseksi malliksi nimenomaan ”toimituksellista tuotantotukea”. Sitä maksettaisiin työn kustannusten kattamiseen.

Työryhmä esitti myös kehittämistukea, yhteisömedioiden tukea sekä sitä, että verovähennyksiin perustuvaa tukimuotoa selvitettäisiin. Lisäksi työryhmä pohtisi kulttuurisetelien käytön laajentamista journalistisien sisältöjen kuluttamiseen.

Rivien välistä voi toisin sanoen lukea, että työryhmä ei varsinaisesti ollut väkevän yksimielinen parhaasta tukimallista.

Kysymys on myös aidosti hankala, sillä valtionavun takana kummittelee aina pelko siitä, vaikuttaako se sisältöihin. Käytännössä valittu tukimalli kuitenkin määrittää sen, olisiko pysyvä mediatuki aidosti ”demokratiatuki” vai yksi yritys- tai verotuki muiden joukossa: parantaako se ”vain” alan kannattavuutta vai johtaako se parempaan journalismiin.

Vakavaraisilla kustantajilla ja turvatuilla työpaikoilla on ilmeinen arvonsa, mutta pelkästään niillä verorahojen käyttöä tuskin voi jatkossa perustella. Miljoonille on muitakin ottajia.

Siksi on sääli, että raportointi koronatuen käytöstä toteutettiin niin huolimattomasti.