Luotettava media on turvallisuuskysymys

Venäjä on surullinen esimerkki maasta, jossa valta vahtii mediaa eikä toisin päin. 

Toistakymmentä vuotta jatkunut systemaattinen vapaan median polkeminen on johtanut tilanteeseen, jossa sotaa voidaan väittää rauhaksi, rikoksia voidaan tehdä rangaistuksetta ja saatana saa istua Moskovassa kenenkään häiritsemättä. 

Koronapandemia osoitti, että luotettava tiedonvälitys on kirjaimellisesti elämän ja kuoleman kysymys. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on toinen muistutus vapaan ja luotettavan median välttämättömyydestä. Kun toimittajat, kustannustoimittajat, viestijät sekä elokuva- ja televisioalan väki on valjastettu osaksi propagandakoneistoa, voidaan ihmisten mielipiteitä ohjailla niin, että veljeskansaa teurastavan hirmuhallitsijan suosio nousee yli 80 prosentin. 

Kaikki kansalaiset tavoittava, luotettava media on turvallisuuskysymys. Silti Suomen valtio edesauttaa sen alasajoa, mikä on tässä tilanteessa täysin käsittämätöntä. 

Luotettavaa journalismia kahlitseva, pähkähullu Yle-lain muutos runnottiin eduskunnassa läpi käytännössä olemattomalla vastustuksella.

Valtio-omisteinen Posti nostaa aikakauslehtien jakelun hintoja ensi kuussa 9,4 prosenttia sekä vähentää jakelua ja tekee siitä sekavampaa. Tämä yhdistettynä paperin hinnan huimaan nousuun – jopa 80 prosenttia puolessa vuodessa – johtaa melko varmasti lehtikuolemiin, vaikka valtiolta jonkin verran jakelutukea heruisikin.

Vielä vuosi sitten pöydällä olleesta kaupallisen median pysyvästä tuesta taas ei ole kuulunut edes pihinää. Tässä tilanteessa ei voine kuin toivoa, että EU sallii painotuotteiden verokannan laskemisen nollaan ja hallitus ymmärtää tehdä sen. 

Media-alan varautumista edistävän Mediapoolin valmiuspäällikkö Tero Koskinen muistutti Journalistin verkkojutussa 16. maaliskuuta tiedonvälityksen sujuvuuden tärkeydestä. Se on vaarantunut myös muista syistä, esimerkiksi ennennäkemättömän paperipulan takia. 

Yritykset eivät ymmärrettävästi halua tässä tilanteessa ostaa Venäjältä paperia, ja niin kauan kuin UPM ei suostu sopimaan kohtuullisista työehdoista, myös kotimaisen sanomalehtipaperin tuotanto on lakon takia poikki. 

Osa lehdistä on jo supistanut sivumääräänsä, mutta pulaa voi tulla paperin lisäksi myös painopelleistä ja stiftausnauhoista. Painopeltien pääraaka-aine on alumiini, jonka kolmanneksi suurin tuottaja maailmassa on Venäjä.

Iso osa lehdistä toki palvelee myös verkossa, mutta Koskisen mukaan tässä maailmantilanteessa on äärettömän tärkeää, että lehtien painaminen jatkuu normaalisti. Verkko on haavoittuva, hän muistuttaa. Myös huhtikuun Journalistissa haastateltu Ruotuväen päätoimittaja Mikko Ilkko toteaa, että jo rauhan aikana on nähty, miten herkkä verkko voi olla info- ja kybervaikuttamiselle. Paperilehti pysyy toimintakykyisenä myös kriisiolosuhteissa. 

Suomalainen media varmistelee nyt, että tietoturva on kunnossa ja verkkosivut, sähköpostit ja tilaajatiedot vahvasti suojattuja. Vielä teknistäkin suojautumista tärkeämpää on varustaa kansalaiset tiedolla ja tiedonhalulla. Siinä me median ammattilaiset voimme olla avuksi.

Venäjällä ihmisillä ei ole vapaan median tuomaa turvaa.

Venäläiset eivät ole tyhmiä, vaan fiksuja ja maailman mittakaavassa koulutettuja ihmisiä. Heitä on kuitenkin manipuloitu pitkään ja huolella.

Kun koko yhteiskunta koulusta mediaan, kirjoista oikeuslaitokseen ja elokuvista viranomaisiin on pantu toistamaan yhtä viestiä, myös fiksua ihmistä voi manipuloida. Tai sitten hänestä voi tehdä passiivisen oman navan tuijottajan, jota eivät tapahtumat valtion rajojen tai edes kynnyksen toisella puolella kiinnosta.

Journalistin huhtikuun numerossa haastatellaan kahta venäläistoimittajaa, jotka ovat yrittäneet uida vastavirtaan. He ovat joutuneet pakenemaan kotimaastaan. Meneillään ei ole ainoastaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaan myös Venäjän hyökkäys omia, demokratiaa vaativia kansalaisiaan vastaan. Siinä tulilinjalla ovat riippumattoman median työntekijät, meidän kollegamme.